elokuvantaju
  Etusivu   |    Oppimateriaali   |   Sanahaku   |   Tietoa opiskelusta  
» Oppimateriaali » Lavastus » Aika
 
Draamallinen aika tarkoittaa elokuvan esittämän ajannakson pituutta.

 SÄÄDYLLINEN MURHENÄYTELMÄ
 © Kinotaurus 1998
  « Kuvaesimerkki
  Aika

Elokuva tapahtuu aina nykyhetkessä, tarina kerrotaan preesensissä. Elokuva onkin onnistunut, mikäli katsoja tempautuu mukaan jatkosodan ensimmäisiin viikkoihin kuten "Rukajärven tiessä" tai eläytyy 1800-luvun alun rakkaushuoliin kuten "Järki ja tunteet" -elokuvassa.

Reaaliaika tarkoittaa elokuvan kestoa. Draamallinen aika on elokuvan esittämän ajanjakson pituus. Elokuvallinen aika on joustavaa, sillä draamallinen aika voi olla lyhyempi, pitempi tai saman kestoinen kuin reaaliaika.

Reaaliajassa kaksi tuntia kestävän elokuvan draamallisessa ajassa voi kuvata suhteellisen tarkasti kahden tunnin todellista aikaa, kuten Hitchcockin "Köysi" -elokuvassa: Reaaliaika ja draamallinen aika ovat lähes saman kestoisia. Toisaalta elokuvassa voidaan kuvata useiden kymmenien vuosien draamallinen ajanjakso, kuten Wellesin "Citizen Kanessa".

Elokuvassa voidaan myös venyttää todellista aikaa, kuten Eisensteinin "Panssarilaiva Potemkinin" porraskohtauksessa. Tällöin reaaliaika on draamallista aikaa lyhyempi.

 

Jouko Aaltonen: Käsikirjoittajan työkalupakki.

Sergei Eisenstein: Panssarilaiva Potemkin (1925)
[http://us.imdb.com/Title?0015648]

Alfred Hitchcock: Rope (1948)
[http://us.imdb.com/Title?0040746]

Orson Welles: Citizen Kane (1941).
[http://us.imdb.com/Title?0033467]

 

 
     Ohjeet     Tekijät     Palaute     FLE     Yhteistyötahot