elokuvantaju
  Etusivu   |    Oppimateriaali   |   Sanahaku   |   Tietoa opiskelusta  
» Oppimateriaali » Lavastus » Puvustaja
 
Pukusuunnittelija osallistuu elokuvan visuaalisen ulkoasun luomiseen sekä elokuvan henkilöhahmojen tulkintaan.

 SÄÄDYLLINEN MURHENÄYTELMÄ
 © Kinotaurus 1998
  « Kuvaesimerkki
  Pukusuunnittelija

Pukusuunnittelija suunnittelee ja piirtää näyttelijöiden asut eli elokuvan puvustuksen. Elokuvan tuotantoryhmän suuruus vaihtelee tuotantoyhtiön ja tuotannon mukaan, joten varsinkin pienissä tuotannoissa pukusuunnittelija suunnittelee ja toteuttaa puvut sekä huolehtii niistä kuvausten aikana.

Pukusuunnittelija osallistuu elokuvan visuaalisen ulkoasun luomiseen sekä elokuvan henkilöhahmojen tulkintaan. Hän on esiintyjän visuaalisen hahmon asiantuntija, joka on vastuussa pukujen muodostamasta kokonaisuudesta. Pukusuunnittelija välittää taiteelliset ideat toteuttavalle henkilökunnalle (kuten puvustajalle) ja valvoo valmistusprosessia. Työnkuvaan kuuluu myös työn tekninen organisointi ja talouden suunnittelu.

Pukusuunnittelija tekee yhteistyötä taiteellisen, toteuttavan ja teknisen henkilökunnan kanssa. Puvustonhoitaja eli puvuston esimies järjestää, suunnittelee ja valvoo puvuston henkilökunnan työskentelyä, tulkitsee pukusuunnittelijan ideat ja osallistuu tarvittaessa myös pukujen valmistukseen. Vain suurimmilla tuotantoyhtiöillä on omat tai yhtiöitetyt puvustonsa. Esimerkiksi YLEn puvuston esimies jakaa työt ja toimii yhteistyössä pääpukusuunnittelijan kanssa.

Puvustaja on henkilö, joka toimii elokuva- ja tv-työssä pukusuunnittelijan apuna ja puvustonhoitajan alaisena. Hän huolehtii vaatteista, hankkii kuvauksiin oikeat puvut ja huolehtii puvustuksen jatkuvuudesta eli pitää niin sanottua pukuklaffikirjaa.

Pukuklaffikirjanpito on puvustajan tai pukusuunnittelijan tekemä kirjanpito
jatkuvuuden säilymisen tarkkailuun.

 

Matti Kuortti: Tupu - pukusuunnittelija

Joanna Weckman: Buren ja Fiinun jalanjäljissä – Pukusuunnittelijana elokuvaproduktiossa

Maarit Tuononen: Klaffikirjanpito

 

 
     Ohjeet     Tekijät     Palaute     FLE     Yhteistyötahot