... ja alussa oli liike
Liikkuvien kuvien historia yltää yli
tuhannen vuoden taa. Mutta ihmisen ikiaikainen unelma kuvata liikettä,
säilöä aikaa, juontaa juurensa jo historian alkuhämäristä.
Altamiran luolassa villisika koettaa porhaltaa
eteenpäin kahdeksanjalkaisena, muinaisen Egyptin bautakammioiden
seinillä viljaa korjataan liikkeet vaiheittain esitettyinä.
Varhaisimmat liikkuvat kuvat kehittyivät - niin kuin niin
moni muukin länsimaisen kulttuurin jokapäiväinen
itsestäänselvyys - itäisillä mailla, Kiinassa.
Kun sieltä alkanut kuvien kulku aikanaan yhtyi rationaalisen
eurooppalaisen järjen tuottamaan tekniikkaan, syntyi elokuva.
Sen sadan vuoden taival on liikkuvien kuvien kokonaishistoriassa
lopulta melko lyhyt, mutta sitä leveämpi.
Seuraavasta kronologiasta näkyy, kuinka
varjoteatterin, camera obscuran, laterna magican ja valoherkän
tallentamisen moninaiset tiet risteytyivät vääjäämättä 1800-luvun lopussa,
ja loppu on elokuvahistoriaa?
960 - 1279
Sung-dynastian aikana monivärisin valoa läpäisevien,
nahasta tehtyjen silhuettinukkien avulla esitetty varjoteatteri
kehittyy hienostuneeksi ja sangen realistiseksi kerronnan lajiksi.

1100-luvulla
jaavalainen tyylitelty mustavalkoinen varjoteatteri alkaa elää monisatavuotista
kukoistuskauttaan.
Samoihin aikoihin mongolien valloitusretkien mukana varjoteatteri
kulkeutuu Persiaan ja arabimaailmaan, missä erityisesti egyptiläiset
kehittävät varjoteatterin dramatiikkaa.
1260-luvulla
fransiskaanimunkki Roger Bacon kuvaa kirjotuksessaan laterna magican, "taikalyhdyn",
toimintaperiaatteen.
1300-luvulla
varjoteatteri vaeltaa Turkkiin, missä 1600-luvulla komiikasta
kehittyy sikäläinen valtalaji.
1420
Italialainen Giovanni Fontana piirtää laterna magicasta
vanhimman tunnetun kuvan.

Giovanni Fontanan kuva laterna magicasta, 1420
1500-luvun alussa
Leonardo da Vinci silmän rakennetta ja optiikkaa tutkiessaan
piirtää laterna magican periaatteesta kaavion, joka osoittaa,
että hän ymmärsi valonsäteet kokoavan linssin
merkityksen kuvan toistamisessa. Mutta da Vinci piirtää myös
projektorin prototyypin, jossa linssi kääntää heijastetun
kuvan oikein päin.

Leonardon "projektori"
1545
Alankomaalainen Reiner Gemma Frisius julkaisee ensimmäisen
kuvan camera obscurasta.
1558
Napolilainen Giambattista della Porta julkaisee tarkan selostuksen
camera obscuran toiminnasta ja opastaa käyttämään
sitä todenmukaisessa maisemamaalauksessa.
1646
Athanasius Kircher kirjoittaa Roomassa ensimmäisen tieteellisen
kuvauksen laterna magicasta, Ars Magna Lucis et Umbrae, joka 1671
julkaistaan Amsterdamissa painettuna ja korjattuna

Athanasius Kircherin peilikuvakaavio Ars Magna Lucis et Umbrae
-kirjasta
1600-luvun
puolivälissä "arabialaiset varjot" ulottuvat
Tunisian kautta ensi kertaa Eurooppaan, kun Giuseppe Cavazza alkaa
järjestää esityksiä Italian huvimarkkinoilla.
1657
Saksalainen Kaspar Schott kirjoittaa kannettavaksi laatikoksi pienentyneestä camera
obscurasta.
1660
Roomassa (tai 1664 Pariisissa) tanskalainen Thomas Erasmus Walgesteen
(Walgenstein) rakentaa "taikalyhtyjä" ja järjestää laterna
magica -esityksiä. Hän myös myy ylhäisölle
lyhtyjään. Kircher pitää itseään
kuitenkin idean oikeana isänä, ja niin ensimmäinen
mekaanisesti heijastettujen kuvien tekijänoikeuskiista näkee
päivänvalon.
1725
Saksalainen anatomian professori Johann Heinrich Schulze huomaa
hopeasuolojen olevan valoherkkiä.
1772
"Italialaisina varjoina'' tunnetuksi tullut arabialaistyyppinen varjoteatteri
etabloituu Pariisiin, kun Dominique Francois Séraphin kyllästyy kiertämään
Italian ja Saksan markkinoilla. Hän avaa pysyvän teatterin Hôtel
Lannionissa Versaillesissa virheellisesti "kiinalaisiksi varjoiksi" kutsumilleen
esityksille.
1781
Séraphin innostaa aatelistonkin tämän vanhan kansanhuvin
pariin ja suosiota saavutettuaan muuttaa teattereineen Pariisiin
Palais Royaliin, missä se toimii aina vuoteen 1870 asti.
1784
on Charles-Jacob Guillemainin kansainvälisen menestyksen saavuttavan
varjoteatterikomedian Le pont cassé ensiesitys. Ainakin
saksalaisen Wilhelm Chodowieckin järjestämissä näytöksissä kuusimiehinen
orkesteri säestää näytelmän esityksiä aivan
samoin kuin toista sataa vuotta myöhemmin mykkien elokuvien
esityksissä.

1787
Muotokuvamaalari Robert Barker patentoi Englannissa panoraama-teatterinsa,
jossa suuri maisemamaalaus ripustetaan pyöreän huoneen,
rotundan, seinille. Sitten Barker alkaa pyörittää rotundan
ulkoseinää katsomossa istuvan yleisön ympäri.
Panoraamat saavuttavat valtavan suosion sekä Britanniassa
(1860-luvulle asti) että mannermaalla (1800-luvun loppuun
saakka).
1790-luvulla
belgialainen monitoimimies Etienne Gaspard Robert, taiteilijanimeltään
Robertson, alkaa järjestää Pariisissa suurelle yleisölle
tarkoitettuja fantasmagoria-esityksiä, joissa useiden laterna
magicojen avulla seinille heijastetaan luurankoja ja muita olentoja.
Kauhuelokuvan siemenet on kylvetty.

Robertsonin fantasmagoria -esitys
1799
Robertson patentoi fantaskooppinsa, pyörille pannun "taikalyhdyn",
jota käännettäessä haamut seikkailevat pitkin
seiniä. Robertson saavuttaa valtaisan suosion kiertäessään
kauhukuviensa kanssa pitkin Eurooppaa.
1800-luvun
alkuvuosina Joseph-Nicéphore Niépce tallettaa auringon
satelden ja camera obscuran avulla kuparipiirroksia valoherkällä liuoksella
silatuille tinalevyille. Hän kutsuu näitä kuvia
heliografioiksi.
1816
Niépce aloittaa määrätietoiset kamerakokeilunsa
ja koettaa valottaa pihamaansa kuvan hopeakloridilla sivellylle
paperille. Kuvat eivät vielä onnistu, mutta hopeasuolan
valoherkkyys osoittaa Niépcen olevan oikealla tiellä.
1822
Louis Daquerre avaa Pariisissa suosittujen panoraamojen johdannaisen
Diorama-teatterin, jossa rotundan seinien valtaisia läpikuultavia
panoraama-maisemia täydentävät kolmiulotteiset
näyttämöefektit. Toisin kuin panoraamoissa Diorama-teatterissa
pyörii katsomo.
1824
Maternaatikko Peter Mark Roget luennoi Royal Societyssa jälkikuvateoriasta,
jonka tosin Aristoteleskin jo tunsi.
1825
Lääkäri John Ayrton Paris konstruoi Roget'n havainnot
lelulevyksi, thaumatroopiksi, jonka eri puolilla on eri kuvat.
Kun levyä pyöritetään sivuihin kiinnitettyjen
lankojen varassa nopeasti akselinsa ympäri kuvien koetaan
sulautuvan toisiinsa.
1826
Niépce alkaa valottaa - kokeiltuaan vuosikymmenen aikana
paperin lisäksi lasi-, kupari- ja sinkkilevyjä - jälleen
tinalevylle. Ensimmäiset mustavalkoiset valokuvat tallentuvat
kahdeksan tunnin valotuksella.
1829
Valokuvadioramasta haaveileva Daguerre ja Niépce perustavat
yhteisyrityksen valokuvausta kehittämään. Niépce
mainitaan keksijänä, Daguerre rahoittajana.
1830
Roget'n jälkikuvahavainnon perusteella fyysikko Michael Faraday
heijastaa kahden toisiinsa liitetyn hammaspyörän liikettä peiliin.
Näyttää kuin kaksi erillistä pyörää liikkuisi
eri suuntiin.
1831
Roget rakentaa phenakistiskoopin, jossa varren päähän
kiinnitetyn pyöreän levyn reunassa on liikkeen eri vaiheita
kuvaavia piirroksia. Kun levy pannaan pyörimään
ja ohikiitäviä piirroksia katsotaan aukosta, syntyy vaikutelma,
että piirroksen hahmo liikkuisi.
1833
Belgialainen Joseph Plateau ristii Roget'n aparaatista parantamansa
laitteen fantaskoopiksi ja siitä tulee Lontoossa suosittu
lelu.
Samana vuonna itävaltalainen geometrian professori Simon
Ritter von Stampfer patentoi vastaavanlaisen keksinnön, stroboskoopin
eli "elämänpyörän". Von Stampfer
väittää, että laatikossa suurta pyörää pyörittämällä voitaisiin
esittää lyhyitä tarinoita.
Valokuvauksen tosi isä Niépce kuolee yllättäen
ja jättää Daguerren yksin kehittämään
keksintöään.
1834
Bristolilainen William George Horner esittelee pyörivän
kuvarummun, zoetroopin.

Zoetrooppi
1835
Daguerre onnistuu lyhentämään kuvantallennuksen
valotusajan puoleen tuntiin.
1838
Englantilainen fyysikko Charles Wheatstone huomaa, että vasemmalla
ja oikealla silmällä nähdään hieman eri
tavalla. Tämän perusteella hän luo stereoskoopin,
jossa kaksi kummankin silmän näkemää vastaavat
kuvat heijastetaan päällekkäin ja saadaan aikaan
kolmiulotteinen vaikutelma.
1839
Maailman ensimmäinen valokuvauksen oppikirja, Daguerrotypian
salaisuus, julkaistaan.
Ranskan parlamentti ostaa daguerrotypian oikeudet ja julistaa
sen samalla Ranskan kansan lahjaksi ihmiskunnalle. Daguerrotypiainnostus
pyyhkii varsinkin porvarispiireissä yli manner-Euroopan 1840-luvulla,
vaikkei 50 kg painavasta ja kalliista daguerrotypiakamerasta massa-artikkelia
tulekaan. Wienissä esimerkiksi tanssitaan Daguerre-Waltzerin
tahdissa
Henry Langdon Child aikaa esittää kuvia kahdella, päällekkäin
heijastavalla laterna magicalla. Toinen kuva toimii taustana, toista
siirrellään niin että hahmot näyttävät
liikkuvan maisemassa.
William Talbot onnistuu valokuvaamaan hopeajodiselle paperille,
mutta ennen muuta hän keksii ottaa kontaktikopioita positiiveistaan.
Negatiivi, valokuvan ja elokuvan toistettavuuden ja teollisen valmistuksen
perusta, on luotu.
1840
Brauschweigilainen Peter von Voigtländer rakentaa käsissä kannettavan
kameran ja onnistuu lyhentämään valotusajan muutamaan
minuuttiin.
Samana talvikautena itävaltalaisveljekset Johann ja Josef
Natterer muuttavat daguerrotypialevyjen valoherkän pinnan
koostumusta jodin, bromin ja kloorin seoksella. Valotusaika supistuu
muutamaksi sekunniksi.
1849
David Brewster rakentaa prismastereoskoopin, jossa on tirkistyslaatikkoon
tiirailevan katsojan molempia silmiä varten oma kuva. Kaksilinssisiä stereokameroita
aletaan valmistaa 1850-luvulla.
1850
Philadephialaisveljekset Frederick ja William Langenheim patentoivat
diapositiivin.
1851
Langenheimit esittelevät hyalotypiansa, lasilevylle tallennetut
valokuvat, joita voitiin esittää laterna magicoilla.
1853
Itävaltalainen tykistöupseeri Franz von Uchatius yhdistää laterna
magicaan lasisen phenakistiskooppilevyn, jonka avulla on tarkoitus
havainnollistaa upseerikokelaille ballistiikkaa. Elävä kuva
pääsee jo ennen syntymistään sodankäynnin
palvelukseen. 140 vuotta myöhemmin Persianlahdella ollaan
samoilla jäljillä täsmäasein.
1861
Coleman Sellers luo illuusion liikkuvista kuvista esittämällä Philadelphiassa
peräkkäisissä asennoissa kuvattuja ihmisiä stereoskooppisina
kuvina tirkistyskaapissa.
1862
Jules-Louis Dubosq esittelee maailmannäyttelyssä Lontoossa
parannetun painoksen prismastereoskoopista ja hurmaa sillä valokuvauksesta
innostuneen kuningatar Victorian. Stereoskoopeista tulee joka kodin
viihdykettä, joka viktoriaanisten ihanteiden mukaisesti kokoaa
perheen yhteen. Laitteita valmistavan yhtiön mainoslause kuuluu "No
home without a stereoscope". Ensimmäisen olohuoneen nurkanvaltaajan
menestys kestää vain 1860-luvun lopulle ja kokee uuden
lyhyen mutta intensiivisen renessanssin 1890-luvulla: televisiolle
aletaan raivata tilaa.
1870
Henry Renno Heyl esittää Sellersin lailla Philadelphiassa
peräkkäisissä asennoissa lasidioille kuvattua tanssiparia
phasmatroopiksi kutsumallaan laitteella, jossa laterna magicalla
heijastetaan stroboskooppilevyn ympyrään sijoitetut läpinäkyvät
kuvat. Heylin phasmatroopissa on sulkijamekanismi, joka sujuvoittaa
liikkeen vaikutelmaa. Heyl synkronisoi kuvien esitysnopeuden valssin
tahtiin.
1800-luvun loppupuolella
tavallisen kansan huvimarkkinoilla ympäri Eurooppaa toista
sataa vuotta suositut tirkistyskaappi-kuvaesitykset innostuttavat
entisestään, kun niissä aletaan esittää ensin
valokuvia ja myöhemmin jopa käsinväritettyjä stereokuvia.
Tirkistyskaappipanoraamat ovat uutiskatsausten ja dokumenttien
edelläkävijöitä. Niissä esitetään
mm. kuvasarjoja Yhdysvaltain sisällissodasta. Tuotanto saavuttaa
vuosisadan lopulla suurteolliset mittasuhteet, jolloin esim. yhdysvaltalainen
Underwood & Underwood valmistaa 250.000 stereokuvaa päivässä.
Laterna magica -esitykset kehittyvät vuosisadan jälkipuoliskolla
tarinoita kertoviksi kuvasarjoiksi. Niitä valmistetaan myös
valokuvaten teatterinäyttelijöitä asentoihinsa pysähtyneinä.
Nykyaikaan sijoittuvat melodraamat alkavat voittokulkunsa valkokankailla.
Päällekkäiskuvin esitetään myös tarinahenkilöiden
mielikuvia ja muistoja. Etenkin Englannissa laternakuvasarjojen
tarinoiden kuvallista dramatiikkaa aletaan tietoisesti kehittää,
ajallisia ja tilallisia etäisyyksiä hahmottaa. Montaasi
sikiää. Koomisten ja yllätysefektien luomiseksi
esitetään yksityiskohtia. Lähikuvaa kätilöidään.
Tirkistyskaappipanoraama
1872
Entinen englantilainen uutisvalokuvaaja Eadweard Muybridge (alun
perin Edward James Muggeridge) aloittaa Kaliforniassa silmäräpäysvalokuvaamisen
kokeilut useilla kameroilla.
1874
Tanskalainen Jules Janssen kehittää kuvatykin, jossa
kuvat valotetaan pyörivälle kuvalevylle sektori kerrallaan.
1877
Emile Reynaud patentoi Pariisissa peileillä varustetun zoetroopin
parannetun version, praksinoskoopin.
1878
Muybridge kuvaa laukkaavaa hevosta 12 kameralla ja esittelee tuloksen
vangitusta liikkeestä aurinkoisena kesäkuun puolivälin
lauantaina Palo Altossa.
Muybridgen hevoset
1879
Liikkeen vaiheiden vangitseminen paranee, kun Muybridge lisää kameroiden
määrän 24:ään. Kuvia esitetään
nopeassa tahdissa kuvasarjoina, kronofotografioina. Ne näyttävät
miltei liikkuvan.
1880
Toukokuun alussa San Francisco Art Association järjestää lehdistötilaisuuden,
jossa Muybridge esittää valokuvia kronofotografioiden
periaatteella rakentamallaan zoopraksiskoopilla, projektorilla,
johon koneenhoitaja tasaisin välein lataa lasidioja. Projektorissa
on käytössä sekä maltan risti että sulkija,
jotka parantavat liikkeen vaikutelmaa.
1882
Reynaud projisoi praksinoskoopilla laternan kautta liikkuvia kuvia
seinälle.
1883-88
Etienne-Jules Marey, ranskalainen lääketieteen professori,
jota suuresti kiinnostaa liikkeen mekaniikka ja fysiologia, tutkii
lintujen lentoa valokuvaamalla ilmiötä "kiväärikameralla",
jossa "filminä" on pyörivä levy. Marey
kuvaa liikettä myös valottamalla saman levyn useamman
kerran.
1885
Berliiniläinen Ottomar Anschütz aloittaa hevosen liikkeiden
kuvaamisen 24 kameralla. Hän esittää näitä kuvasarjoja
yleisölle käsivoimin kierrettävällä suurella
phenakistiskoopilla, "elämänpyörällä".
Anschützin "elämänpyörä"
1887
Yhdysvaltalainen episkopaalipappi Hannibal Goodwin kehittää nitraattiselluloosasta
läpikuultavan ja joustavan rullafilmin. Goodwinin patentti
hyväksytään vasta 1898. Liikkuvan kuvan teknisen
perustan eri osat ovat valmiit: yhdisteleminen vie vielä muutaman
vuoden.
Anschütz rakentaa sähköllä toimivan, phenakistikiekkoon
perustuvan esityslaitteen, electrotachyskoopin. Ensimmäinen
virallinen esitys on Kulttuunministeriössä Berliinissä 13.3.1887.
1888
George Eastman valmistaa pienikokoisen Kodak-nimisen laatikkokameran,
johon materiaaliksi ladataan - ei levyjä - vaan rulla hopeabromidilla
päällystettyä paperia.
Reynaud aiheuttaa sensaation rakentamallaan projisointipraksinoskoopillaan, "optisella
teatterillaan". Siinä taustakuva heijastetaan seinälle
yhdellä laterna magicalla ja sen päälle peilin kautta
gelatiininauhalle maalattuja, laternan linssin editse juoksutettavia
kuvia toisella.
Helmikuun puolivälissä Muybridge tapaa esityskiertueellaan
West Orangessa Thomas Alva Edisonin, fonograafin ja hehkulampun
keksijän. Liikkuvat kuvat valtaavat Edisonin mielenkiinnon.
Edisonin työtoveri, skotti W.K.L. Dickson, saa tehtäväkseen
kehittää elävien kuvien tekniikkaa.
Reynaudin "optinen teatteri"
1889
John Carbutt Philadelphiasta alkaa valmistaa nitraattiselluloosapohjaista
rullafilmiä jälleenmyyntiin.
Myös Eastman vaihtaa rullafilminsä valmistusmateriaalin
nitraattiselluloosaksi. Nitraattiselluloosafilmin tekijänoikeuksista
käydään pitkällinen oikeustaistelu, jonka Eastman
1914 häviää Goodwinille.
1891
Edison saa valmiiksi liikkuvien kuvien esityskoneen, kinetoskoopin,
filminauhaa tirkistyskaapissa pyörittävän yhden
hengen elokuvateatterin. Patentti myönnetään vasta
1893.

1892-1900
Reynaud järjestää Musée Grevinissä "valopantomiimien" yleisöesityksiä:
elokuva-animaation ensimmäinen menestystarina.
Dickson saa valmiiksi kinetograafin, ensimmäisen elokuvakameran,
jossa käytetään rullafilmiä.
Mareyn assistentti ja Fysiologisen laitoksen laboratoriopäällikkö Georges
Demeny ennakoi äänielokuvaa fonoskoopillaan, jossa kronofotograafisesti
valokuvattu henkilökuva heijastetaan phenakistiskooppilevyltä ja
puhetta kuuluu äänilevyltä.
1893
Edison rakentaa maailman ensimmäisen elokuvastudion, tervapaperilla
pimennetyn pyörivän näyttämön, Black Marian.
Chicagon maailmannäyttelyssä, jonne Edison ei kinetoskooppeineen
ehdi, suosiosta ja maineesta kamppailevat Muybridgen zoopraksinoskooppi
ja Anschützin electrotachyskooppi.
1894
Anschütz aikaa heijastaa eletrotachyskooppikuvia valkokankaalle.
Kinetoskooppisalongit valloittavat ensin Broadwayn ja sitä myöten
koko maailman, Euroopan jo saman vuoden kesällä, kun
kreikkalaisveljekset Georgiadès ja Tragédès
Papastakylténipoulos avaavat kinetoskooppisalongin Bond
Streetillä. Toinen veljespari, Michel ja Alexis Werner, tekee
saman Pariisissa elokuussa, Boulevard Poissonièren varrella.
1895
Edison kehittää kinetofonograafin eli dialogi äänitetään
samanaikaisesti fonograafilla kun esitys kuvataan kinetograafilla.
Erilaisia kilpailevia kuvaus- ja esitysaparaatteja alkaa ilmestyä markkinoille
ympäri läntistä maailmaa, esim. Yhdysvalloissa Woodwille
Lathamin panoptikon.
USAssa käydään monia liikkuvan kuvan tekijänoikeuksia
koskevia oikeudenkäyntejä, joissa pääasiassa
torjutaan Edisonin pyrkimyksiä monopolisoida itselleen kaikki
liikkuviin kuviin liittyvä.
Lontoolainen optisten laitteiden valmistaja Robert William Paul
kopioi Edisonin kinetograafin, mutta joutuu suunnittelemaan ja
rakentamaan kameran valokuvaaja Bírt Acresin kanssa voidakseen
toimia Edisonin monopolin ulkopuolella.
Acres ei ole tyytyväinen turhan leveään kinetoskooppifilmiin
ja rakentaa kameran ja projektorin 35 mm filmille, josta on tuleva
ja joka on yhä tänään elokuvan (ja valokuvan)
päämateriaali. Hän ristii laitteensa kineoptikoniksi,
järjestää ensiesityksen ystäville ja tuttaville
syksyllä ja aloittaa seuraavana vuonna kaupalliset esitykset
Lontoossa.
Veljekset Max, Emil ja Eugen Skladanovsky alkavat marraskuussa
kokeilla kinetoskooppifilmien esityksiä valkokankaalle Berliinin
Wintergartenissa.
Samoin marraskuussa italialainen Filoteo Alberini hakee patenttia
kinefograafiksi nimittämälleen kameraprojektori-yhdistelmälle.
Joulukuun 28. päivänä lyonilainen, filmimateriaaleja
valmistavan tehtaan johtaja Antoine Lumiére, August ja Louis
Lumiéren isä, isännöi Pariisin Grand Caféssa
järjestettyä, poikiensa kehittämillä kameroilla
kuvattujen ja heidän konstruoimillaan projektoreilla esitettyjen
elävien kuvien näytöstä. Kreikan sanoista "kinéma" (=
liike) ja "graphein" (=kirjoittaa, piirtää,
piirtokirjoittaa) muodostettua termiä "cinématographe" käytetään
ensi kertaa. Kutsuttujen joukossa on myös Houdini-teatterin
johtaja, illusionistien mestari Georges Méliès.
Dicksonin ja hänen sisarensa Antonian teos History of Kinetograph,
Kinetoscope and Kinetophonograpb - ensimmäinen liikkuvan kuvan
historia - ilmestyy.

Edisonin kinetofonikuvaukset käynnissä
1896
Ensimmäisen elokuvasuudelman panevat toimeen Broadwaynäyttelijät
May Irwin ja John C. Rice Edisonin "eroottisessa" kinetoskooppielokuvassa The
Kiss. Elokuvan lajityypit, melodraama etunenässä,
seikkailu ja historia kannoillaan, ovat yksintein lyömäkunnossa.

Paul aloittaa elokuvaesitykset Lontoon Alhambrassa ja kuvaa sen
katolla ensimmäisen englantilaiselokuvan The Soldier's
Courtship.
Max Skladanovsky käy kamppailuun elävien kuvien yleisöstä ja
rakentaa 50 mm levyiselle, 6 metrin pituiselle rullafilmille sopivan
kameran. Filmejä esitettiin 8 kuvan sekuntinopeudella bioskooppi-kaksoisprojektorilla.
Esitykset kestävät vain vähän toistakymmentä sekuntia.
Lumiére-veljekset kuten myös Paul ymmärtävät
heti elokuvan valtaisat kaupalliset mahdollisuudet ja lähettävät
kuvaajiaan ja esittäjiään ympäri maailmaa -
kamppailu elokuvamarkkinoista alkaa.

Lumiéren elokuvaesityksen mainos
Eeva Kurki [www.uiah.fi/elomedia/]
Julkaistu: Filmihullu 3/95 [www.kaapeli.fi/~filmihul]
The Complete History of the Discovery of Cinematography [www.precinemahistory.net]
|