
"Minä kynnän pellolla vain ensimmäisessä näytöksessä,
sillä tapaan kohta sattumalta Richard Geren esittämän
tuottaja Massey Fergusonin. Hän ihastuu minuun ja vie
toisessa näytöksessä Hollywoodiin, mutta palaan
kotiin
viimeistä näytöstä eli sadonkorjuuta varten, koska
se on
oikeaa elämää."
|
«
Kuvaesimerkki
 |
 |
 |
Komedia
|
|
 |
|
Aristoteleen mukaan komedia pyrkii esittämään
ihmiset "huonompina" kuin he ovat, päinvastoin
kuin tragedia, joka pyrkii päinvastaiseen: esittelemään
ihmiset parempina kuin todellisuudessa.
Kärjistetysti sanottuna: Komediassa "prinssi osoittautuu
sikopaimeneksi", mutta vakavassa draamassa "sikopaimen
osoittautuu prinssiksi".
Elokuvan tarinan aikana syntyy jännite, joka saa katsojan
tarkkaavaiseksi: Katsoja jännittää sitä,
miten roolihahmon seuraavaksi
käy.
Syntynyt jännite vapautuu komediassa ja vakavassa draamassa eri
tavalla.
- Komediassa roolihenkilö menettää arvokkuutensa äkillisesti:
Katsoja nauraa tai hymyilee tapahtuneelle käänteelle.
- Vakavassa draamassa roolihenkilö säilyttää arvokkuutensa
eikä menetä sitä. Jännite vapautetaan
toisin keinoin.
Vrt. Draama, lajityyppi
|
|