Ohjaajaura on aluillaan, mutta kokemusta erilaisista tuotannoista ja tuotantomalleista on kertynyt jo jonkin verran. Tämä onkin pistänyt miettimään ohjaajan ennakkovalmisteluprosessia fiktiota luodessa. Mitä ohjaaja tekee, mikä vastuu hänellä on ja miten paljon projektista itse asiassa toteutetaan jo ennen kun kuvaukset edes alkavatkaan? Silti siihen ei koskaan tunnu olevan tarpeeksi aikaa.

Usein luullaan, tai saadaan käsitys siitä, että elokuva tehdään kuvauksissa. Silloinhan se kaikki konkretisoituu, filmiä valotetaan, äänet äänitetään ja näyttelijät suorittavat roolinsa. Kuvaukset ovat prosessin huipentuma jolloin kaiken pitää toimia, olla kohdallaan, hankittuna ja suunniteltuna. Muuten sitä ei ole, eikä tule koskaan olemaankaan. Muuten et tule saamaan juuri sitä kuvaa, juuri niitä värejä tai jopa tunnelmia. Elokuva koostuu monesta osatekijästä ja yksityiskohdasta, se on osiensa summa, ja vain tarkalla ja hyvällä ennakkosuunnittelulla voi saavuttaa harmonisen ja harkitun kokonaisuuden. Tämä sama pätee myös mainoksiin ja televisiodraamaan tuotantomalleista ja aikatauluista huolimatta. Ennakkosuunnittelulla tarkoitan kaikkea sitä, mikä sijoittuu valmiin tai lähes valmiin käsikirjoituksen ja kuvausten väliselle harmaalle alueelle. Olen itse jälkituotantopainotteinen ohjaaja, koska toimin myös leikkaajana. Siksi juuri ennakkotyön vaiheiden suhteuttaminen omaan työskentelyyn on ollut kiinnostava prosessi eri tuotannoissa.

Käsikirjoitus on teos, mistä ohjaaja lähtee liikkeelle. Sen sisältämiä sanoja, määreitä ja merkityksiä ei pidä noudattaa kuin raamatun sanaa, mutta se on se konkreettinen väline josta ohjaaja ammentaa näkemyksensä. On toki elokuvaohjaajia, jotka pitävät koko käsikirjoitusta toisarvoisena eivätkä koskaan halua olla riippuvaisia kirjoitetusta sanasta. Näihin kuuluu muun muassa amerikkalainen John Cassavetes (1929- 89), joka käytti paljon näyttelijöiden läsnäoloa ja improvisaatiota hyväkseen, hän kun oli näyttelijä itsekin. Cassavetes tunnetaan siitä, että hän piti käsikirjoitusta lähtökohtana, mutta ei lakannut sen työstämistä, kehittämistä ja muuttamista kuvaustilanteessa. Samantyyppiseen tuotantomalliin kuuluu omalla tavallaan myös uuden aallon elokuva, jolla oli tarve uusia ja uudistaa paikalleen jämähtänyttä ja laskelmallista studioelokuvaa. Cassavetesin mieleenpainuvin elokuva on Faces jota kuvattiin lainatuissa asunnoissa ja toimistoissa ympäri Los Angelesia 60- luvun lopulla. Ohjaajalta meni elokuvan jälkitöihin yli kolme vuotta, ja sen ensimmäinen leikkausversio oli lähes kuusi tuntia pitkä. Cassavetes investoi siihen omaisuuttaan ja käytännössä kaiken aikansa ja resurssinsa saadakseen elokuvansa valmiiksi. Tällä tavalla ei liene enää mahdollista tuottaa elokuvia nykypäivänä; elokuvat ja tekijät joutuvat olemaan entistä enemmän tekemisissä katsojalukujen, markkinoinnin, aikataulujen, ennakoimisen ja laskelmallisuuden kanssa. Mutta parhaimmassa tapauksessa ohjaajan perusteellinen ennakkovalmistelu yhdistää kontrollin ja improvisoinnin. Sen ei pitäisi rajoittaa, vaan vapauttaa tekemään uusia ja erilaisiakin ratkaisuja kuvaustilanteessa.

Joka tapauksessa käsikirjoitus pitää purkaa. Sen joka kohtaus on revittävä auki ja suunniteltava miten se toteutetaan, miten sisältö muutetaan lihaksi.Osa käsikirjoituksen purkutyöstä on jo tehty jos ohjaaja on itse käsikirjoittaja ja on jo kirjoittaessaan pohtinut sisällön suhdetta toteutukseen, purkanut sitä tapahtumapaikkoihin, selkeisiin kuviin, tehnyt valintoja kuvauspaikoista ja miljöistä. Monissa tapauksissa jopa näyttelijöistä. Näin ei ollut "Kuningas Hidas" elokuvan suhteen. Eikä muidenkaan viimeaikoina ohjaamieni töitteni, koska en ole käsikirjoittaja tai en vielä ainakaan. Kuningas Hidas tarjoutui minulle ohjattavaksi lähes valmiissa muodossaan, osallistuin vasta loppuvaiheessa käsikirjoitukseen ohjaamassani televisiosarjassa kultakuume.com ja mainosten käsikirjoitukset ovat tulleet mainostoimistolta. Purkutyö on pitänyt alkaa alusta. Suhteuttaa tarina meitä ympäröivään todellisuuteen, rajata ja luoda elokuvan maailma. Kuningas Hidas elokuvan suhteen se tarkoitti, että piti ensin keksiä ja miettiä miten esittää isän sisäistä ja ulkoista maailmaa, minkälaisesta perheestä on kysymys, minkälaisessa maailmassa he elävät, miten he suhtautuvat toisiinsa, jne. Tämä kaikki pitää suhteuttaa konkreettisiin päätöksiin näyttelijöiden valinnoista, kuvauspaikoista, kuvaustyylistä, lavastuksesta, värimaailmasta ja puvustuksesta. Roolihahmojen luominen ja harjoitukset näyttelijöiden kanssa ovat suuri osa tätä vaihetta. Kiinnostavaa on myös pohtia miljöödramaturgiaa, eli sitä miten kuvauspaikkojen valinnat vaikuttavat lopulliseen elokuvaan. Esimerkiksi piti löytää talo. Mietimme jo käsikirjoittajan kanssa, että tämä talo on kuin yksi roolihenkilö. Se kertoo ulkoisesti siinä asuvista ihmisistä, se on tapahtumien todistaja ja päähenkilön konkreettinen ongelma: minkä väriseksi sen maalaisi? Sitä kun ei isä pysty päättämään koska oma väri ja tunne siitä ovat hukassa. Kuvauskelpoinen ja elokuvan henkeä kuvastava talo löytyi vihdoin Vuosaaresta, rantatontilta missä sitten vietimme monta aurinkoista hetkeä.

Kuvauspaikkojen löytäminen onkin osoittautunut yhdeksi eniten aikaa vieväksi osa-alueeksi, ja siihen kannattaakin käyttää kunnolla aikaa jotta löytää juuri oikeat miljööt mihin elokuvansa sijoittaa.

Neloselle toteutetussa mini- sarjassa kultakuume.com oli samankaltainen käytäntö. (Ohjelma ei ole jatkuva sarja, vaan niin sanotusti elokuvallisempi formaatti, eli kolme kertaa tunnin mittainen). Se kuvattiin kauttaaltaan lokaatioissa, ja tarkoituksena oli aiheensa mukaan piirtää ajankuvaa sekä miljöissä, puvustuksessa, että lavasteissa ja rekvisiitassa. Muutama viimehetkillä varmistunut kuvauspaikka osoittautui ongelmakohdaksi: suunnitteluun ja kokonaisuuden hahmottamiseen jäi valitettavasti ohjaajalta liian vähän aikaa ja se näkyy lopputuloksessa.

Suurin ero elokuvan ja suoraan televisiolle tuotetussa draamassa on lähinnä tuotantoaikataulu, joka televisiosarjassa on äärimmäisen tiukka, nopea ja tehokkuutta vaativa. Siksi olisikin ohjaajan näkökulmasta erittäin tärkeää saada kunnollinen ja tarpeellinen ennakkosuunnitteluvaihe, jotta kaikki kuvauksissa, jopa studiokuvauksissa esiintyvät mahdolliset hankaluudet saataisiin ennakoitua. Näyttelijöiden kanssa olisi jokaisen ohjaajan syytä saada itselleen tarpeeksi aikaa rakentaa roolihahmot vankalle pohjalle.

Ennakkosuunnittelussa ohjaaja tekee myös oman työskentelyaikataulunsa ottamalla kantaa aikatauluun ja kuvausjärjestyksiin. Selkeä ja realistinen aikataulu suhteessa toteutettavaan suunnitelmaan helpottaa suunnattomasti jokaisen työskentelyä.

Kuten jo mainitsinkin, niin tapoja on monenlaisia, mutta joka tapauksessa ennakkosuunnittelu on ohjaajalle ehdottoman tärkeää ja korvaamatonta aikaa. Tämä saattaa kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta siihen ei usein silti suhtauduta sellaisena. Kuten epäselvyydet joita ei ole ratkaistu käsikirjoitusvaiheessa ovat edelleen olemassa lopullisessakin elokuvassa, niin asiat joita ei olla suunniteltu tai valmisteltu, muodostuvat ennemmin tai myöhemmin ongelmiksi. Korostan vielä, että en kuitenkaan tarkoita, että kaikkea voisi ennalta tarkkaan suunnitella, sillä ohjaajan on yhtä lailla luotettava kuvauksissa tapahtuvaan vuorovaikutukseen, yllätyksiin ja uusiin ideoihin. Sattumanvaraisuus, ennakoimattomat hetket, impulssit ja tilannetaju ovat myös ohjaajan työvälineitä.

Kunnon ennakkotyö antaa vapauksia ja varmuutta kuvaustilanteeseen, se on ohjaajan punainen lanka, tuki ja turva johon voi luottaa ja aina palata. Näin ohjaaja vähentää omaa epävarmuuttaan ja helpottaa työtään usein kovassa paineessa ja tulosvastuullisessa kuvaustilanteessa. Päättääkö ohjaaja jättäytyä kuvaustilanteessa improvisaation tai kontrolloidun suunnitelmansa varaan, vai heittääkö hän suunnitelmansa takataskuun ja antaa tilanteen viedä, on jokaisen oma valinta. Ennakkotyö on joka tapauksessa ja joka tuotannossa ohjaajalle yksi tärkeimmistä työvaiheista. Siitä on hyvä lähteä kuvauksiin, ja nauttia täysin siemauksin ohjaamistyöstä.

Saara Saarela
Helsingissä 26. 1. 2001

 © Blindspot Pictures