Eläköön Shaft

Aion marmattaa elokuvakriitikoista. Jos luette loppuun, tiedätte miksi. Muistatteko 70-luvun mustan James Bondin pitkässä nahkatakissaan? Hänen nimensä oli Shaft. Bondin ja Shaftin ero oli siinä, että Shaftilla oli parempi missio. Shaftista on tehty elokuvia ja televisiosarja. Jos hahmo on unohtunut, sarjan tunnusmusiikki viimeistään palauttaa sen mieleen. Uusimman Shaft-elokuvan arvostelu on murskaava. Hesarissa kriitikko kuvasi elokuvaa mm. rasistiseksi ja seksistiseksi, NYT-liitteessä sitä kuvailtiin vastenmielisen väkivaltaiseksi.

Hyvän ja pahan taistelu on useiden tarinoiden ydin. Paha nähdään usein ulkopuolella. James Bondin aikana se oli kommunismi. Sotaelokuvissa pahoja ovat "ne toiset". Lännenleffoissa valkohattuiset ovat hyviä ja pahoilla on mustat hatut. Poliisisarjoissa tapetaan konnia. Ja jos tämä ei riitä, pahuus etsitään avaruudesta ja ammutaan tohjoksi. "Pahuus" kuitenkin löytyy myös täältä keskeltämme. Jokaisessa yhteiskunnassa on joku etninen ryhmä, johon siirretään kaikki paha maailmassa. "He" ovat tyhmiä, rumia, väkivältaisia, hillittömiä, mauttomia, saamattomia ja epäjohdonmukaisia. Kadunihmisten ja poliisien sortamia. Yksi tällainen ryhmä ovat afroamerikkalaiset. Heistä ei tehdä sankarielokuvia. Haagin sotaoikeudenkäynnissä kyse on etnisen väkivallan selvittämisestä.

Vaikka yhden sotarikollisen jahtaaminen aiheuttaisi muitakin kuolemia, oikeudenkäynti on saatava toteutumaan loppuun asti. Shaftin elokuvassa kyse on samanlaisesta prosessista. Valkoinen mies tappaa mustan miehen tämän värin takia. Shaft on musta poliisi, joka selvittää rikoksen. Prosessin aikana kuolee paljon ihmisiä. Kuitenkin periaate on se, että myös mustan miehen elämä on arvokas. Asian saattamisella tuomioon asti on eheyttävä vaikutus. Jos olette tarkkana, huomaatte, että yleensä elokuvissa kuolee ensimmäisenä musta ihminen. Ihminen, jonka kuolema kostetaan tai selvitetään - maksoi mitä maksoi - ei ole yleensä musta.

Feministinä seurasin hymyssä suin, kun Shaft-elokuva marsitti esiin itsenäisiä ja sankarillisia naisia. Mm. juuri kollega (musta nainen) pelastaa Shaftin hengen, eikä toisinpäin. Tarinan lopun hoitaa vanha musta nainen. Ja nainen myös tekee aloitteen ja pyytää Shaftin luoksensa yöksi. Shaft on sinut naisten kanssa.

Leffaa kuvailtiin myös rasistiseksi. Elokuvan hahmot ovat kuitenkin monikerroksisia. Latino huumediileri "Peoples" kantaa yksityishenkilönä vauvaansa ja hoitaa tätä hellästi. Sängyssä hän hyväilee raskaana olevan naisensa vatsaa ja juttelee lempeästi. Yhdessä kohdassa Shaft ottaa aseensa ampuakseen likaiset poliisit ja sanoo: "Annetaan heille Giulianit". Viittaus liittyy kuuluisaan New Yorkin pormestariin, joka halusi puhdistaa kadut rikollisuudesta, ja hänelle se tarkoitti värillisiä. Shaftissa tiedetään, että "konnat" eivät tarkoita "mustia". Konnia ovat myös rasistit. Kaikki konnat (myös musta pikkupoika, joka diilaa huumeita) saavat turpaansa ja lujaa. Oikea on oikeaa ja väärä on väärää. Rasismia tämä elokuva ei ole nähnytkään.

Mitä sitten? Saahan elokuvakriitikoiden kanssa olla eri mieltä. Näen kuitenkin, että tässä tulkitaan kokonaista kulttuuria väärin ja hämmentyneesti. Jos kirjoitettaisiin, että Kaurismäen leffat ovat rasistisia, koska ne kuvaavat suomalaisen elämän tyhjäksi ja latteaksi, tai seksistisiä, koska niissä suomalainen mies on luuseri, me nauraisimme. On vähintään surullista, jos valtamedioiden tulkitsijat eivät pysty lukemaan vähemmistökulttuurin nykypäivää.

Shaft ei ole pelkkä toimintaleffa. Se nostaa esiin melkein näkymättömän taistelun pahaa vastaan ja tarjoaa uuden sankarimallin ja samaistumisen kohteen vähemmistölle. Englanniksi sitä kutsutaan "empowernmentiksi". Tällainen elokuva pitää näyttää kouluissa ja Ylen ykkösen prime time -aikaan. Vaikka Shaft on lajilleen ominaisesti välillä kömpelö, se on hyvin katarktinen, voimaa antavaa. Siinä on kuitenkin yksi selkeä puute. Shaftista puuttuvat seksikohtaukset. Valitettavasti.

Julkaistu: Metro

John Singleton: Shaft (2000) [us.imdb.com/Title?0162650]