Tavoitteellisesti matkalla maailmalle eli Tommy and the Wildcat

• Kokoillan elokuva, ensi ilta Suomessa 18.12.1998
• Genre: family adventure
• Kohdeyleisö: perhe, 7-13 vuotiaat lapset
• Kieli: suomi + englannin kielinen rinnakkaisversio
  
  
• Ohjaus: Raimo O Niemi
• Käsikirjoitus: Ville Suhonen - Martin Daniel (US)
  - Ville Suhosen alkuperäisaiheen pohjalta
• Kuvaus: Kari Sohlberg
• Lavastus: Pertti Hilkamo
• Puvustus: Loa Miller (DK)
• Leikkaus: Jukka Nykänen
• Musiikki: Sören Hyldgaard (DK)
• Executive Producer: Pekka Konttori
• Pääosissa: Konsta Hietanen, Risto Tuorila,
  Jarmo Mäkinen, Kristiina Halttu, Antti Virmavirta
  
  
• Budjetti: 13.000.000 mk
• Kuvauspäiviä: 60
• Kuvattu materiaali 56 km (kerroin 20)
  
  
• Tuotanto: Wildcat Production (FIN)
• Osatuotanto: Balboa 2 (DK), Samsa Film (Lux)
• Rahoitus: Tuottajat, Suomen Elokuvasäätiö, YLE TV 1,
  Nordisk Film (DK), CLT-UFA International (Lux),
  Nordisk Film & TV Fonden, Eurimages
  
  
• Tuottaja: Hannu Tuomainen

Helmikuun 1999 alkuun mennessä Poika ja ilves -elokuvan levitysoikeuksista on sovittu 26 maahan. Olenko tuottajana tyytyväinen? Saavutettua levityspeittoa voin pitää hyvänä mutta syytä pelkkään tyytyväisyyteen ei vielä ole. Maanosista on tavoitettu toistaiseksi Eurooppa (17 maata), Afrikka (8 maata) ja Aasia (1 maa). Mutta elokuva on tehty suurelle yleisölle, ja sen ehdottomana pyrkimyksenä on olla maailmanlaajuisesti ymmärrettävä. Tästä lähtökohdasta 26 maata ei saa riittää.

Kuinka tämä välitavoite on saavutettu? Kuitenkin kohtuuden ja suhteellisuudentajun nimissä 26 maata on suomalaiselle elokuvalle valtava saavutus. Ja huom! kyseessä on "vain" lastenelokuva. Onko menestyksen takana ne hienot maisemat, vai eksoottinen lumi - tai ehkä se harvinainen kissapeto, ilves? Ei. Eikä menestyksellä ole salaisuutta. Vastaus on se sama tuttu kuin kaikilla elokuvilla jotka leviävät ja löytävät yleisönsä: "Good story, well told". Minulle elokuva on ensisijaisesti Tarina - kuvilla kerrottu tarina - jonka tarkoitus on vain ja ainoastaan kommunikoida. Ilman kommunikointikykyä Tarina on torso, merkityksetön, tarkoitukseton.

Kommunikointitasoja voi olla useitakin. Poika ja ilves-tarinan pyrkimys oli tavoittaa se vaikein, eli katsojien emotionaalinen taso: tuottaa toiveita, jännitystä, liikutusta, pelkoa ja iloa. Ja koska tarina on siihen kyennyt, elokuva on saavuttanut katsojansa: Suomessa yli 200.000 elokuvateatterissa kävijää, ja esitysoikeuksien varaus 26 maahan. Luminen Lapin maisema ja kissapeto eivät olleet pääruokaa, hyviä mausteita toki. Mutta kun katsojan silmä kostuu liikutuksesta, on hän saanut ja ottanut tarinan vastaan. Hän on siten saanut vastineen rahalleen ja ajalleen. Ja vaikka markkinointi olisi kuinka massiivista, ei sitä voi tietyn rajan jälkeen ostaa. Silloin toimii enää katsojan viesti seuraavana päivänä tavallisen elämänpiirinsä lähimmille: "...näinpä eilen hyvän elokuvan."

KYMMENENTUHANNEN PALAN PALAPELI

Elokuvan rahoittaminen ja sen rahoitusrakenne indikoi tulevaa levitystä: on olemassa rahoittajia jotka saavat oman rahansa suoraan markkinoilta ja kuluttajilta, on olemassa rahoittajia jotka saavat rahansa kulttuuripoliittisista lähtökohdista. Tai on rahoittajia jotka tukevat teollisuutta, työllisyyttä ja taloudellista kanssakäymistä oli valtion rajojen, puhtaassa pro-euro -hengessä.

Poika ja ilves -elokuvan rahoitus on kombinaatio kaikista näistä, eli kokonaispaketista löytyivät tarvittavat osatekijät, motiivit kaikille tahoille. 13 miljoonan markan budjetista yli puolet tulee ulkomailta, ja ainoastaan Suomen elokuvasäätiö tuki on ns. "subsidy", "ilmaistuki". Kaikkeen muuhun rahoitukseen sisältyy joko suora myynti tai osakkuus elokuvassa. Eli tuottaja on tulosvastuussa projektin "osakkaille"; onkin hauska seurata teollisuuden puolelle par´aikaa käytävää keskustelua ulkomaisen pääoman suhteesta suomalaiseen yhtiöön ja liiketoimintaan. Meidän elokuvaamme ei olisi tehty ilman ulkomaista pääomaa, ja jos se olisi toteutettu kotimaisen rahoituksen resurssein halpis-versiona, ei sillä olisi koskaan sitä kansainvälistä levityskuviota, joka nyt on. Se siitä keskustelusta.

Kuinka sitten suomalainen lastenelokuva saattoi valjastaa itselleen 13 miljoonan resurssit? Yksinkertaista: suunniteltu tuote vastasi markkinoiden kysyntään. Perhe-elokuvia tehdään maailman mittapuussa liian vähän suhteessa kysyntään. Amerikan tehtaista tulee puolesta tusinasta tusinaan perhe-elokuvaa vuodessa, mukaan lukien Disneyn tuotteet. Silti käydessäni Someron R-kioskilla 11-vuotiaan poikani kanssa, toteamme toistuvasti, että kaikki kiinnostavat jutut hänen ikäiselleen on nähty, ja jäämme odottamaan uusia leffoja. Yksinkertainen empiirinen kokemus, ei liikesalaisuutta tässäkään. Kysyntää on, pulaa tuotteista on.

Ville Suhosen tarina-luonnoksen ydin oli alun perin jo elokuvan nimessä: poika ja ilves. Puhuimme seikkailuelokuvasta, lapsi-ja-eläin jutusta. Tiesimme mistä puhuimme, ja asiasta oli helppo puhua myös eteenpäin. Ilves joutuu pulaan, poika auttaa ilvestä, ilves joutuu vaaraan, poika pelastaa ilveksen, poika joutuu vaaraan, ilves pelastaa pojan. Happy end. Kaikki tiesivät mistä oli kyse. "Free Willy - where the whale is a lynx and the story takes place in the Lappish wilderness". Tähän lauseeseen kiteytin keskustelut rahoittajien kanssa. He ymmärsivät mistä puhuttiin, ja kun löytyi oikeat partnerit jotka osaisivat edelleen hyödyntää tämänkaltaista tuotetta, oli rahoitus kasassa.

Vaikka ajatus näyttää yksinkertaiselta, ei rahoituksen kasaaminen ollut kivutonta. Työnä se otti tuottajan kaiken ajan 8 kuukauden jaksolta. Sitä oli edeltänyt yli vuoden valmistelu: käsikirjoitus läpi uudestaan ja uudestaan. Ja ei vain käsikirjoitus vaan ensin tarina, perusrakenne siten että selkärankana oleva peruskertomus "...poika vapauttaa ilveksen mutta ilves ei selviydy yksin luonnossa" toimii - se käytiin läpi uudestaan ja uudestaan. Sitten rankalla kädellä kohtausluettelo: konkreettisesti mitä kussakin kohtauksessa tapahtuu, ilman dialogia, ja ehdottomasti ilman selittelyä mitä konkreetit tapahtumat tarkoittavat temaattisesti ja metaforisesti. Vain mitä kohtauksessa tapahtuu. Näin emme pystyneet pettämään itseämme hienoilla ajatuksilla, vaan koko ajan oli edessä mitä tapahtuu, oliko se kiinnostavaa ja jännittävää, tuliko tunne että halusi tietää kuinka pojan ja ilveksen käy. Ja tuliko lopussa tunne?

Sitten laadin tuotannollisen peruspaketin: paljonko rahaa tarvitaan, mikä on toteutuksen kokonaistoimintasuunnitelma, ketkä ovat keskeiset tekijät, miltä elokuva näyttää - ja tietysti suurimpana kysymyksenä kuinka ilves hoituu. Ennen kuin otin ensimmäiset vakavat askeleet kansainvälisen rahoituksen suuntaan, tiesin kaikki vastaukset näihin kysymyksiin. Ja olennaista oli vastata ennen kuin kysyttiin. Näin, ja näin, ja näin se menee. Eli tekijä tiesi kaiken omasta tuotteestaan. Ja se on vähimmäisvaatimus: loppujen lopuksi elokuvaprojektin alussa on vain mustia plänttejä valkoisella paperilla, ja tekijän oma uskottavuus. Mikä olisi sinun kynnyksesi sijoittaa vaikka kolme miljoonaa suomalaiseen lastenelokuvaan? Mustien plänttien täytyisi varmasti kommunikoida, ja tekijän vakuuttaa kutakuinkin tietävänsä mitä on tekemässä, ja osoittaa miten se tehdään. Ja kaikkien tarvittavien tuhansien pikkupalasten täytyisi sopia toisiinsa.

RAHOITUKSEN PARADOKSI

Budjetin ensimmäinen karkea laskelma kertoi ettei erämaahan sijoittuvaa kahtena eri vuodenaikana kuvattavaa seikkailua voisi edes kohtuullisesti toteuttaa alle yhdeksän miljoonan markan. Toki tehdä voisi, mutta kun kaikesta olisi tinkinyt, olisi lopputulos takin sijaan sormeton sormikas. Ja tästä vielä puuttui ilveksen mukanaan tuomat kuvausvaateet, yhteistuotannon mukanaan tuomat lisäkulut, kaikki `screen value´ jonka voisi saada lisäkuvausajalla ja hankkiutumalla erikoispaikoilla ajan ja rahan kustannuksella. Suomesta saatava rahoitus olisi maksimillaankin kuuden miljoonan luokkaa. Mitä tehdä?

Päätös ei ollut vaikea: perusjuttu oli niin hyvä, että se kannattaisi tehdä vain kunnolla - tai sitten ei ollenkaan. Nostin kuvauspäivien määrän 40:stä 60:een, lisäsin 10 päivää pelkälle 2nd Unit:lle ilves-, luonto- ja toimintakuvauksia varten, ja päätin tehdä samaan rupeamaan englanninkielisen version. Budjetti nousi 13 miljoonaan. Tavallaan paradoksaalista: budjetin nostaminen helpotti rahoituksen saamista; suurempi rahan tarve toi helpommin suuremman rahan pottiin. Projektiin tuli tiettyä suuremman hankkeen tuntua, ja kunnianhimoisuus teki siitä astetta houkuttelevamman. Tietysti: suuremmalla satsauksella on lupa odottaa parempaa tulosta, ja edelleen näyttävämpää tuotetta.

"...AND THEN THE ENGLISH VERSION"

Englanninkielinen versio toteutettiin tuplakuvauksena: suomalaiset näyttelijät replikoivat ensin otoksen suomeksi, ja kun ohjaaja oli sen hyväksynyt, kuvattiin samoin näyttelijöin dialogikuvat englanniksi. Laborointivaiheessa toimintaa sisältävät kuvat monistettiin ja leikkauksessa toteutettiin tarina sekä suomeksi että englanniksi puhuttuna. Englanninkielinen versio jälkiäänitettiin Torontossa: ohjaaja Rami muutti kolmessa viikossa suomalaisittain äännetyn englannin kanadalaisten näyttelijöiden kanssa siten että valmiissa lopputuloksessa suunliikkeet vastaavat kuultavaa puhetta. Eli näin säilytettiin huulisynkka. Äänen jälkityöstössä vielä sävyt akustiikat viilattiin todellisen tuntuisiksi. Lopputulos ei ole siis dubattu vaan ns. revoicing-menetelmän avulla autenttisempi. Ja hämmästyttävän uskottava. Kahdella kielellä tekemisestä ei meillä ollut kokemusta, eivätkä tulokset maailmalta harvoista yrityksistä kovin rohkaisevia. Mutta lopputulos on häkellyttävän uskottava. Rahoittajista itse asiassa kukaan ei tätä vaatinut, mutta kaikki ilahtuivat ajatuksesta. Kellään ei ollut illuusioita suomen kielen kantavuudesta elokuvan markkinoilla. Päinvastoin. Elokuvan kieli on kuvan kieli, ja jos siinä puhutaan, puhutaan markkinoilla englantia. Meidän käsikirjoituskielemme oli alusta lähtien englanti, tuotannon kieli englanti - kommunikatiivisista syistä - miksei sitten saman tien olisi tehty englannin kielistä versiota elokuvasta. Nyt levittäjillä on valittavana Poika ja ilves -elokuva, tai Tommy and the Wildcat -elokuva. On selvää että kaikkialla muualla kuin Suomessa tullaan esittämään Tommy and the Wildcat - myös pohjoismaissa. Ja on varma ettei levitysvarauksia olisi vielä 26 maahan jos meillä olisi `vain´ Poika ja ilves.

KUKA LYÖ VETOA MUSTALLE HEVOSELLE?

Suurimpia oppeja minulle tuottajana on ollut nähdä ja ymmärtää suoraan markkinoilta itsensä jälleenrahoittavan levittäjän ja sijoittajan ajatusmalleja. Heille ei luonnollisestikaan riitä että he saavat rahansa takaisin. Kyse on enemmänkin totoamisesta raviradalla: mihin hevoseen kannatta sijoittaa siten että mahdollisimman pienellä sijoituksella saa mahdollisimman suuren tuoton, mutta kuitenkin niin ettei riski ei ole ylivoimainen. Pojassa ja ilveksessä olivat nämä elementit: he saisivat sijoituksensa melko varmasti takaisin TV-myynnillä pitkässä juoksussa. Kuitenkin projektiin sisältyi mahdollisuus, että juuri tämä hevonen olisi lähdössään kolmen parhaan joukossa - ja ehkä juuri niin, ettei tätä tuntematonta mutta kaikki juoksijan ominaisuudet omaavaa hevosta pelattaisi kertoimeltaan alhaiseksi. Kun tämä yhtälö raksuttaa neuvottelupöydän toisella puolella, on turha mystifioida projektia: "Free Willy - where the whale is a lynx."

Mielenkiintoista on ollut myös havaita kuinka eri partnereiden mukanaolo vaikuttaa elokuvan kansainväliseen imagoon. Jos mukana rahoittajana on esimerkiksi vahvasti kaupallinen myyntiyhtiö CLT-UFA International, on projektin kaupallinen kiinnostavuusarvo huomattavasti suurempi, kuin jos mukana olisi vaikka toinen pohjoismainen tuki-instituutti tai tuntematon pieni osatuottaja. Kumppanin nimi ja viitekehys voi toimia joko profiilin nostajana tai latistajana, enemmän kuin olin koskaan ajatellut.

TUOTE JA SYDÄN

Vaikka Poika ja ilves on selkeästi tuotteistettu elokuva, tavara - yksi monien saman sukuisten ulkomaalaisten tuotteiden joukossa-, on sen syntyyn tarvittu muutakin kuin taskulaskinta ja markkinatutkimuksia. Jos meillä keskeisillä tekijöillä, ohjaajalla, käsikirjoittajalla ja tuottajalla ei olisi ollut sydän ja sielu asian puolella, olisi elokuva jäänyt tekemättä. Projekti oli massiivisuudessaan ja sekä rahoituksen että toteutuksen monimutkaisuudessaan raskas. Ilman ehdotonta halua, uskoa ja omistautumista elokuva ei olisi yksinkertaisesti toteutunut. Tämä on ehkä lopullisin oivallus sille, kuinka mahdoton on toistaa menestyksen kaavaa. Siihen tarvitaan sielua.

Kaiken tämän jälkeen myönnän, että on myös hetken vaikea ymmärtää kritiikkiä, joka antaa elokuvalle kaksi tähteä viidestä, kun elokuva saavuttaa yleisöä kymmenissä maissa, muodossa tai toisessa miljoonia katsojia. Tai kuinka ohjaus, joka pystyy hiljentämään kolmen sukupolven kansoittaman salintäyden Bristolin seuraamaan hievahtamatta tarinaa, tai herauttaa kyyneleet kaiken nähneeltä kiireiseltä elokuvamarkettien kaupparatsuilta, ei saa ehdokkuutta Jussi-palkintoon.

Siksi täytyy palauttaa mieleen itselle mitä lähdimme tavoittelemaan; kommunikaatiota - sen saimme, laajaa yleisökontaktia ympäri maailman - sen saamme.. Täytyy muista että vaikka ei itse olisi vielä tyytyväinen 26 maahan, on se jo eräänlainen vientisaavutus suomalaiselle tuotteelle, meidän Tarinallemme. Ja palkinto tekijöille: elokuva tulee saavuttamaan ja herättämään katsojien tunteita Ranualta Kapkaupunkiin, Italiasta Etelä-Koreaan. Pyrkimyksemme oli kertoa tarina niin että se kommunikoi. Ja sen teimme.

  © Wildcat Production

Julkaistu: ARTTU 1999 [www.uiah.fi/julkaisut/arttu]