|
Elokuvien
levitys on keskittynyt suurimpien elokuvayhtiöiden haltuun.
Nämä yrittävät mahdollisuuksiensa mukaan
kontrolloida elokuvien jakelua maksimoidakseen voittojaan.
Levitys voi tällaisessa tilanteessa olla tuotantoprosessin
pullonkaula, mikäli riippumaton tuottaja
ei onnistu tekemään levityssopimusta suuremman elokuvayhtiön
kanssa.
Suuret
levitysyhtiöt ottavat esimerkiksi USA:ssa levitykseen
vain noin 20 % riippumattomien yhtiöiden valmistamista
elokuvista. Siksi videolevityksestä ja DVD:stä
on tullut varteenotettava vaihtoehto riippumattomille elokuvayhtiölle
huolimatta siitä, että elokuvateatterilevityksen
poisjääminen vähentää tuloja selvästi.
Levityksen
keskittyminen USA:ssa ja muualla maailmassa jatkuu edelleen (2003).
Esimerkiksi vuonna 1986 USA:n elokuvalevityksestä 76
% oli suurten elokuvayhtiöiden hallussa ja 1997 niillä
oli hallussaan jo noin 86 % elokuvien levityksestä.
Suomessa
kotimaisen elokuvan merkittävä levityskanava on
televisio (2003).
Ilkka
Y.L. Matila: Laatu
kannattaa.
Hannu
Tuomainen: Tavoitteellisesti
matkalla maailmalle eli Tommy and the wildcat
Pirkanmaan elokuvakeskus
[ELOKUVIEN LEVITYS (elokuvakeskus.fi)]
Film Distribution [What is Film Distribution — The Ultimate Guide for Filmmakers (studiobinder.com)]
Topsheet [The Complete Guide to Film Distribution | Topsheet]
|