Esituotannon
aikana valitaan elokuvan roolihenkilöitä esittävät
näyttelijät
ja avustajat. Usein tähän liittyy koekuvauksia ja
haastatteluja.
Näyttelijät
valitaan useimmiten rooleihin fyysisten ominaisuuksien ja
ammattitaidon perusteella, mutta myös elokuvan markkinointiin
vaikuttavat syyt vaikuttavat roolituksessa. Näkyviin
rooleihin halutaan yleisölle mieluisia näyttelijöitä,
joiden avulla elokuva voidaan varmemmin myydä ja siten
saada toiminnalle tarpeellista voittoa.
Päähenkilöä
esittävä näyttelijä on yleisesti sellainen,
kehen katsojien on helppo samaistua ja kenellä on aikaisemmin
ollut vastaavia rooleja.
Riivaajiksi eli
päähenkilön vastustajaksi valitaan usein teatterin
puolella ansioituneita näyttelijöitä, jotka
kykenevät monimieliseen tulkintaan tarinan roistosta.
Monen näyttelijän mielestä juuri riivaajan
esittäminen on mielenkiintoista ja haasteellista.
Esimerkiksi
Mel Gibson ja Harrison Ford edustavat "reilun ja oikeudenmukaisen"
miehen arkkityyppiä ja soveltuvat siten esittämään
suurelle yleisölle suunnattujen elokuvien miespääosia.
Suomessa "reiluja miehiä" ovat usein esittäneet
esimerkiksi Tapio Rautavaara, Martti Suosalo ja Kari Väänänen.
Roolituspalvelu [www.roolituspalvelu.fi]
Näyttelijöille
uusi markkinapaikka. [www.teak.fi/teak/Teak199/3.html]
Suomen
Näyttelijäliitto-Finlands Skädespelarförbund
r.y.
[http://www.nayttelijaliitto.fi/]
"Näyttelijäliiton ohjelma- ja työnvälitys
auttaa löytämään sopivan henkilön
mitä moninaisimpiin näyttelijän, laulajan tai
tanssijan ammattitaitoa edellyttäviin tehtäviin."
Actors
in Scandinavia [www.actors.fi]
|