 |
 |
|
||||||||
»
Oppimateriaali »
Käsikirjoitus
» Artikkeli  |
||||||||||
 |
|
||||||
|
Sisältö ja muoto Ohjelman sisältö täytyy rajata. Emme voi kertoa katsojalle kaikkea, mitä tiedämme aiheesta. Meidän on painotettava olennaista ja varmistettava keskeisen sisällön perillemeno. Keskeistä sisältöä voi kutsua myös ohjelman sanomaksi. On paljon epäonnistuneita video-ohjelmia, jotka ovat yrittäneet haukata liian ison palan ja kertoa liian paljon. Tällöin ohjelma hajoaa, siitä tulee sekavaja ja katsoja pitää lopputulosta oikeutetusti huonona. Ohjelmalla on ollut aihe, mutta siltä on puuttunut teema. Aihe on se osa todellisuutta, josta ohjelma tehdään. Samasta aiheesta voi tehdä hyvinkin erilaisia ohjelmia. Teema taas kertoo, miltä kannalta aihe on nähty. Teema tekee ohjelmasta mielenkiintoisen ja kommunikoi katsojan kanssa. Ohjelman aiheena voi olla vaikka saamelaisperheen elämä, teemana sulautuminen valtakulttuuriin. PÄÄLAUSEHyvä keino sisällön rajaamiseen on ns. päälauseen käyttö. Ohjelman keskeinen sisältö puristetaan yhdeksi lauseeksi tai virkkeeksi. Päälauseen synonyymeja ovat "kuningasajatus", "pääidea" ja "pääsanoma". Ywe Jalander on määritellyt päälauseen näin:
Tilausvideoissa päälauseen pohjana on usein yrityksen toiminta-ajatus tai yritysfilosofia. Ohjelma todistaa päälauseen väittämän oikeaksi ja katsoja tekee toivotut johtopäätökset. Tuote-esittelyssä päälause ori usein keskeinen myyntiargumentti: Miksi juuri tämä tuote kannattaa hankkia? Miten se eroaa kilpailevista tuotteista? Tilausohjelmien päälauseita ovat esimerkiksi:
Ohjelma, jossa on ristiriita, on yleensä hyvä ohjelma. Ohjelma käsittelee tätä perusristiriitaa ja päälause on tällöin ratkaisu siihen. Näin ohjelmaan syntyy jännitettä. Jos sitä ei ole katsoja ikävystyy. Ristiriidan on oltava hedelmällinen, käyttökelpoinen. Jos pakkausteollisuutta kuvaavan ohjelman ristiriitana käytetään pakkausten kätevyyden ja ruuan säilymisen vastakohtana turhien pakkausten aiheuttamia ympäristöhaittoja, saamme jäntevän ja mielenkiintoisen dokumenttiohjelman - mutta tilausvideona se tuskin menisi läpi. Toisinaan käsikirjoittaja joutuu hakemaan ristiriitoja, jotka ovat vain rakenteellisia. Käsikirjoittajan on aina löydettävä asia, joka kiinnostaa katsojia. Päälauseen käyttö on lähtöisin teatterin piiristä. Päälause määritellään tekijöiden kannanotoksi perusristiriitaan. Sitä kutsutaan myös pääväittämäksi eli premissiksi. Se on väite, jonka näytelmä - tai ohjelma - pyrkii välittämään. Paras päälause on yksinkertainen, selkeä ja provosoi kannanottoihin. Esimerkiksi Shakespearen "Machbethin" pääväittämä on: "Sokea kunnianhimo johtaa tuhoon" ja "Othellon": 'Mustasukkaisuus tappaa rakkauden". Henrik Ibsenin "Nukkekodin" premissin voi ilmaista: "Naisen epätasa-arvo avioliitossa johtaa naisen vapautumiseen" ja Molieren "Tartuffen": "Joka toiselle kuoppaa kaivaa, lankeaa siihen itse". Elokuvien päälauseita ovat esimerkiksi:
Premissi pitää draaman - niin näytelmän kuin elokuvankin liikkeessä. Pääväittämä kannattaa muotoilla niin, että siinä on kaksi napaa, syy-seuraus -suhde tyyliin: "Jos tapahtuu jotakin, johtaa se johonkin". Näin rakennetusta premissistä on helppo johtaa perusristiriita, ohjelman rakenne ja myös henkilöhahmot. Premissi on työväline, tietty näkökulma käsikirjoituksen työstämiseen ja elokuvan toteuttamiseen. Premissejä voi olla vain yksi ja siinä on pysyttävä koko elokuvan ajan. Kaikki, mikä ei tue pääväittämää tai jota ei voida liittää siihen on turhaa ja tulee karsia pois. Carl Johan Sethin mukaan pääväittämä on pienin mahdollinen tapa formuloida elokuva. Sillä ei ole mitään tekemistä totuuden kanssa. Sen ei tarvitse olla tosi, koska on kyse elokuvan rakenteen eikä todellisuuden ominaisuuksista. Premissi on kuitenkin aina tekijän moraalinen kannanotto ja tekijällä tulisi olla omakohtainen suhde perusristiriitaan. Negatiivinen premissi ei ole hyvä, koska se voi pysäyttää konfliktin. Siksi monien rikoselokuvien premissi "Rikos ei kannata" ("Crime doesn't pay") pitäisi oikeastaan pukea muotoon "Paha saa aina palkkansa". Edellä esitetty "Citizen Kanen" pääväittämä voisi kuulua: "Menetetty lapsuus johtaa sisäisesti köyhään vaikka ulkoisesti mahtavaan elämään." KENEN NÄKÖKULMA?Käsikirjoittaja etsii näkökulmaa. Yleensä elokuvissa näkökulma laajenee alusta loppuun päin, edetään yksittäisestä yleiseen. Lopussa katsoja tekee sanoman kannalta oikeat johtopäätökset. Hyvä käsikirjoittaja jättää oivaltamisen ilon katsojalle. Tilausvideoissa käy helposti siten, että näkökulma on organisaation sisäinen. Kuitenkin ohjelmaa tehdään ulkopuolisille, jotka ovat kiinnostuneet siitä mitä organisaatio tekee ja mitä hyötyä siitä on heille. Katsojaa ei kiinnosta yksityiskohtainen tieto esimerkiksi osastojen välisestä työnjaosta. Kun kerrotaan tarinaa, pitää miettiä kuka on se henkilö, johon katsoja samaistuu, jonka kantta katsoja kokee elokuvan tai ohjelman tapahtumat. Tarkemmin sanottuna henkilö pitää rakentaa sellaiseksi, että katsoja samaistuu häneen. Henkilön on oltava elävä, todentuntuinen, mielenkiintoinen ja yleensä myös sympaattinen. Edustaako päähenkilö jotenkin ohjelmamme kohderyhmää? OHJELMAN TYYLILAJIOhjelman tyylilaji voidaan määritellä jo tässä vaiheessa. Tehdäänkö selostustekstiin nojaavaa asiaohjelmaa vai viihdettä, arkirealismia, draamaa, komediaa, satua tai farssia? Genrellä tarkoitetaan elokuvan lajityyppejä. Näitä ovat mm. lännenelokuva, musikaali, kauhuelokuva, melodraama, tieteiselokuva ja rikoselokuva. Käsikirjoittaja voi käyttää genrejä hyväkseen. Esittelyvideo, joka noudattaa vaikkapa gangsterielokuvan konventioita, voi olla hauska ja erilainen. Nykyään katsojat ovat hyvin tietoisia erilaisista tyyleistä. Jo muutaman kuvan näkemisen jälkeen katsoja muodostaa käsityksen ohjelman tyylistä. Motivoimattomasti vaihteleva tyyli koetaan virheenä tai häiriönä ja koko ohjelma epäyhtenäisenä. Toisaalta tyylillistä poukkoilua voi välillä käyttää myös tietoisena tehokeinona. SYNOPSISSynopsis on tiivistelmä ohjelman sisällöstä. Se on eräänlainen hahmotelma tai luonnos; paperi josta selviää ohjelman sisältö ja muoto. Lukija saa käsityksen myös ohjelman lähestymistavasta ja tyylistä. Kun teemme näytelmällistä ohjelmaa, on synopsiksen tehtävä ennen muuta tiivistää nähtävä tapahtumasarja, tarina. Tove Idström painottaakin, että näytelmäelokuvan synopsis on tiivistelmä elokuvan toiminnasta. Lisäksi synopsis voi kertoa henkilöistä ja keskeisestä ristiriidasta. Synopsis ei sisällä kuvallisia tai muita yksityiskohtaisia ratkaisuja. Ne vain rajoittaisivat tulevaa kirjoittamisprosessia. Synopsis on tärkeä sekä tilaajalle, toteuttavalle työryhmälle että myös kirjoittajalle itselleen. Synopsis on hyvä käsikirjoittamisen vaihe, koska siinä kokonaisuus ei vielä peity yksityiskohtien alle. Keskeinen idea, perusristiriita ja rakenne ovat selvästi hahmotettavissa. Hannu ja Janne Tarmion kirjassa "Sanankäytön pikkujättiläinen" synopsis määritellään näin: "Synopsis on ohjelmaidea pähkinänkuoressa. Se kertoo ohjelmantekijöille lyhyesti ja selkeästi, mitä kirjoittaja heille tarjoaa ... Synopsis esittelee tuotteen kiinnostavan aiheen sekä luonnehtii ajateltua yleissävyä ja ohjelmatyyppiä muutamin pikavedoin. Se kertoo juonen pääkohdat, usein myös jotain ajatelluista tapahtumapaikoista." Itse kirjoitan video-ohjelman synopsiksen yleensä siihen muotoon, että siinä kerrotaan ensin ohjelman suunniteltu nimi (joka voi olla työnimi), pituus, kuvausformaatti (SPBetacam, SVHS tai U-matic) ja sen jälkeen erillisten otsikoiden alla lyhyesti:
Riippuen käsiteltävästä aiheesta saatan lisätä listaan vielä:
Usein on järkevää tarjota asiakkaalle useampia vaihtoehtoja erityisesti kun kyseessä on tarjouskilpailu. Se havainnollistaa miten eri tavoin aihetta voi lähestyä, antaa asiakkaalle valinnanvaraa ja luo myös tekijöistä ammattimaisen ja monipuolisen kuvan. Tavallisesti yksi lähestymistavoista tai ideoista on paras ja järkevä asiakas valitseekin sen. Budjetin ja varsinaisen tarjouksen teen aina erikseen. Näin synopsispaperin voi huoletta antaa kaikkien asiasta kiinnostuneiden nähtäväksi eikä rahasta tarvitse puhua koko ajan. Kemiran Auloflow-suojainta esittelevän video-ohjelman synopsis. Asiakkaalle tarjottiin kolme vaihtoehtoa, joista kolmas valittiin toteutettavaksi. AUTOFLOW-PUHALLINYKSIKKÖEsittely- ja koulutusvideo, noin 10 min. Video-ohjelman tavoitteet
Kohderyhmät
Video-ohjelman käyttötilanteet
Kieliversiot
Keskeiset tuoteominaisuudet
Ohjelman elementit
Ohjelman rakenteesta Koska ohjelman tulisi toimia myös messuilla ja muissa ongelmallisissa esitystilanteissa, tulisi siinä olla jonkinlainen "kehyskertomus", joka pitää katsojan mielenkiinnon yllä asiapitoistenkin jaksojen yli. Nämä fiktiiviset jaksot rytmittävät ja jäsentävät ohjelmaa. Muu materiaali on tiukkaa asiaa; laitteen ominaisuuksien esittelyä ja erilaisia käyttötilanteita. VAIHTOEHTO l: "MICHELANGELO"Michelangelo on maalaamassa erittäin hankalissa olosuhteissa Sikstiiniläiskappelia ruiskumaalaamalla. Selostusteksti kertoo millaisissa olosuhteissa pitäisi käyttää puhallinlaitetta ja suojainta. Fresko "Maailman luominen" muuttuu kuvassa; Jumala ojentaa Aatamille suojaimen ja puhallinlaitteen. Michelangelo ryhtyy käyttämään laitetta. Michelangelon työskentelyn lomassa näytetään erilaisia käyttötilanteita ja esitellään laitteen ominaisuuksia. Käyttötilanteisiin ja ominaisuuksiin voidaan siirtyä maalauksen yksityiskohtien kautta. Esimerkiksi laitteen ergonomiaa voidaan esitellä näyttämällä klassinen patsas, jonka yllä on suojain ja Autoflow-laite. Samoin grafiikka niveltyy hyvin juoneen Michelangelon maalaustyön kautta. Teknisesti ohjelma toteutetaan studiossa chroma key -tekniikalla käyttämällä erillisiä taustoja ja muitakin kuvatrikkejä sekä runsaasti tietokoneanimaatiota. VAIHTOEHTO 2: "MYKKÄELOKUVA"Ohjelma alkaa kuvalla, jossa on kaksi Kemiran kokonaamaria vierekkäin; toisella iloinen, toisella surullinen ilme. Esirippu aukeaa. Näemme vanhaa arkistomateriaalia mykkäelokuvakaudelta: tulipaloja, savua, palokunta ryykäämässä palopaikalle, hankalia olosuhteita jne. Mustavalkoinen materiaali muuttuu värilliseksi ja kuvassa esitellään Autoflow-laitteisto. Asiajaksojen väliin leikataan vanhaa mustavalkomateriaalia, joka liittyy väljästi käsiteltävään asiaan. Materiaali on etupäässä komedioitten slapstick-kohellusta. Ohjelman lopussa on mustavalkoinen, suuri piirakanheittokohtaus, jossa ihmiset paiskovat piirakoita toistensa naamaan. Vain koomikko, jolla on Kemiran suojain vaikuttaa onnelliselta. Piirakka läjähtää hänen suojaimen peittämille kasvoilleen, mutta mies vain hymyilee. Selostusteksti kommentoi, miten Kemiran Autoflow-suojainyksikkö suojaa äärimmäisen hankalissakin olosuhteissa. VAIHTOEHTO 3: "ASIA-LINJALLA"Hylätään kehyskertomus ja esitetään asiat tiukan loogisessa järjestyksessä. Käyttötilanteet, graafiset kaaviot ja studiossa kuvatut tuotekuvat vuorottelevat. Kuvassa esiintyvän asiantuntijan tai juontajan käyttö saattaisi tällöin olla mielekästä. Vaihtoehto on tosikkomainen, mutta asiallisuudellaan ehkä joihinkin katsojiin enemmän vetoava kuin vaihtoehdot 1 ja 2.
OHJELMAEHDOTUS JA TARJOUSUsein synopsiksen tärkein funktio on idean myyminen -joko konkreettisesti tai kuvainnollisesti. Idea ja ajatus on saatava läpi tilaajalla, omalla esimiehellä, sponsorilla, alalle tukea jakavassa laitoksessa tai tv-yhtiössä. Silloin on tärkeää, että paperimme herättää kiinnostusta , ja on vakuuttava. Synopsis puetaankin tällöin tavallisesti tarjouksen tai ohjelmaehdotuksen muotoon. Amerikkalaisissa käsikirjoitusoppaissa pannaan paljon painoa käsikirjoituksen ja idean myymiselle. Välillä tuntuu että myyminen on kirjoittamista tärkeämpää. Ehdotuksen lukija on saatava vakuuttuneeksi idean ainutlaatuisuudesta ja siitä, että juuri tämä ohjelma pitää toteuttaa. Synopsiksella vaikutetaan myös siihen kuvaan joka lukijalla on kirjoittajasta. Pidetäänkö tätä luovana, ammattilaisena ja tehokkaana? Ehdotuksen tulee olla selkeä, niin että sen keskeisistä pointeista saa kertalukemisella selvän. Mitä tiiviimmin pystyt ilmaisemaan itseäsi, sitä parempi toki niin että kaikki tarpeellinen taustatieto silti kerrotaan. Ei ole tarkkoja sääntöjä siitä, miten ohjelmaehdotus pitäisi muotoilla. Kirjoittaessa kannattaa pitää mielessä vastaanottaja, yhteisö tai yksilö, joka tulee tekemään päätöksiä. Alan Rosenthal tekee dokumenttielokuvia, joihin hän hankkii usein ulkopuolisia sponsoreita. Hänen ohjelmaehdotuksessaan on tavallisesti seitsemän kohtaa:
SUOMEN MAJAKOITA KÄSITTELEVÄ DOKUMENTTISARJAKäymäämme puhelinkeskusteluun viitaten lähetän lisätietoja Suomen majakoita kuvaavasta dokumenttisarjasta. "VIISI VÄLÄHDYSTÄ MAJAKOILTA" kertoo Suomen majakoista, impressionistisesti, lyhyesti, tiiviisti ja tunnelmallisesti. Kullakin majakalla on oma tarinansa ja oma atmosfäärinsä. Sarja käsittää viisi persoonallista muotokuvaa viidestä erilaisesta majakasta. Majakoita kuvataan kuin ihmisiä; ote on "elollistava". Kukin osa on itsensä näköinen. Tätä tukee musiikki, joka on erilaista jokaisessa elokuvassa. Yhdessä erillisistä elokuvista muodostuu kokonaisuus - monipuolinen kuva merestä, majakoista ja ihmisistä, jotka ovat olleet sidoksissa majakoihin. Majakat ovat yhteydessä myös Suomen yleiseen historiaan - usein yllättävälläkin tavalla. Esimerkiksi Isonkarin majakka rakennettiin, koska Suomi liitettiin Venäjään. Näitä yhteyksiä ja viitteitä on tarkoitus kaivaa esiin käsikirjoitusvaiheessa ja hyödyntää lopullisissa elokuvissa. Rakenteellisesti elokuvat tulevat olemaan myös erilaisia, oman itsensä näköisiä. Helppo ratkaisu olisi käydä kronologisesti kussakin elokuvassa kyseisen majakan historia läpi. Näin ei tehdä, vaan ajassa liikutaan assosioiden ja tiettyjä ajanjaksoja painottaen - esim. Bengtskäristä kertova elokuva hahmottuu sodan ympäriltä. Majakoita tullaan kuvaamaan eri vuodenaikoina. Kelirikko -ja myrskykuvat ovat oleellinen osa materiaalia. Vaikka majakat ovat nykyään miehittämättömiä, tarjoaa majakoiden arki paljon kuvattavaa: väylämestarin tai sivutoimisen loistonhoitajan tarkastuskäynti majakalla, kunnostustyöt, väyläaluksen huoltomatka, jolloin majakalle tuodaan suuri määrä kaasupulloja, lintuharrastajien keväiset vierailut, rannikkotykistön ammunnat ja majakan ympärillä olevan yhteisön elämä. Majakoilla ja merellä tehtävien kuvausten lisäksi käytetään haastatte-luja sekä vanhaa kuvamateriaalia. Moni majakoilla palvellut majakkamestari on vielä elossa. Muutamissa museoissa ja Merenkulkuhallituksessa on aiheeseen liittyvää esineistöä ja arkistomateriaalia, johon tullaan perehtymään käsikirjoitus- ja suunnitteluvaiheessa. Joitakin kotimaisia elokuvia - sekä dokumentteja että pitkiä elokuvia - on kuvattu majakoilla. Näiden käyttöä tullaan tutkimaan. Tarkoituksena on siis tehdä viisi erillistä jaksoa, jotka kukin mahtuvat 20 minuutin ohjelmapaikkaan. Sarjan käsikirjoituksen tekevät Jouko Aaltonen ja Seppo Laurell, joka on merikapteeni ja merenkulkuhallituksen toimistopäällikkö; majakoiden erikoistuntija. Kuvauksesta vastaa Pertti Veijalainen ja ohjauksesta Jouko Aaltonen. Elokuvat tehdään SPBetacam formaatilla ja editoidaan 1 " kuvanauhalle. Kuvaukset toteutetaan pienellä, vain kahden hengen, ryhmällä. Toisaalta matkapäiviä ja kuvauspäiviä kertyy aika paljon. Tuotannolle haetaan joko SES:n tai AVEK:n tuotantotukea. Yleisradion osuus tuotannon rahoituksesta voisi noudattaa YLE:n ja SES:n välisen sopimuksen puitteita. Osa ennakko-ostokorvauksesta voisi tulla materiaaleina ja palveluina, esimerkiksi raakamateriaali, 1" editointi, äänen jälkikäsittely ja mahdollinen arkistomateriaali vanhoista elokuvista. Sarjaa varten on tehty jonkin verran ennakkotutkimusta ja oheiseen taustapaperiin on koottu tietoja sarjassa esiintyvistä majakoista. Tarkempi käsikirjoitus ja kustannusarvio valmistuvat alkukesästä 1991 ja mikäli tuotannolliset edellytykset toteutuvat, on tarkoitus kuvata ensimmäiset jaksot jo samana kesänä. Talvella 91/92 kuvataan ohjelmien talvijaksot ja lopullisesti sarja valmistuu vuoden 1992 loppuun mennessä. Olen työmatkalla huhti- ja toukokuun, mutta mielelläni palaisin asiaan heti kesäkuun alussa, jolloin voisimme jatkaa neuvotteluja, mikäli kyseinen projekti kiinnostaa Yleisradiota. Parhain terveisin Jouko Aaltonen liitteinä
taustapaperi majakoista
|
|
||||||
