Aloitellessani 12 vuotta sitten multimedian parissa ajattelin, että käsikirjoitukset ovat vain rahoittajien keksimä kidutus- ja pudotusjärjestelmä taiteilijapolosille. Taidekoulut eivät tarjonneet käsikirjoittamiseen mitään eväitä. Yliopistossa sentään oppi jäsentämään tietoa, kirjoittamaan ja kysymään hankalia kysymyksiä.

Pian tajusin että käsikirjoitushan on osa työtä. Jos haluaa tehdä teoksia, joiden tekemiseen osallistuu muitakin, jos haluaa jonkun rahoittavan ja kenties jopa esittävän niitä ja erityisesti jos teokset ovat laajoja, estää käsikirjoitus homman hajoamisen heti kättelyssä. Työ saattaa toisinaan jopa valmistua.

© Marita Liulian maaliskuussa 2003 valmistuvan Tarot-teoksen demo

Kynä ja kumi

On vain otettava kynä kauniiseen käteen - ja nimenomaisesti kynä, jossa on kumi toisessa päässä, sellainen vanhanaikainen. Sitten tarvitaan pikkuisia tarralappusia, joille kirjoittaa kaikenlaiset aikeensa syntymässä olevan teoksen suhteen. Hahmottaminen on viisainta tehdä näin alkeellisella menetelmällä, jotta tekstiä saa siirreltyä ja muokattua mielin määrin. Tämä on asiantuntijoiden neuvo. Fläppitaulut ja tussit voi unohtaa.

Alussa on syytä ilotulitella ideoita, jotta myöhemmin olisi mistä karsia. Menoa ei kannata hillitä esimerkiksi olemattoman budjetin suremisella. Mahdottomillekin ideoille on löytynyt edullinen toteutus -jos ei omasta päästä niin jonkun muun. Asiantuntijoita kannattaa vaivata, he voivat joskus suorastaan innostua jostain dilemmasta.

Kun tekstit ja laput alkavat olla seinällä järjestyksessä, jota ei ajatustauonkaan jälkeen halua muuttaa, on aika pohtia käsikirjoituksen seuraavaa formaattia. Yksi interaktiivisen median käsikirjoittamisen vaikeuksista onkin valita sopivat ohjelmat. Millä kuvata moniulotteisia polkuja, päällekkäisyyksiä ja valinnan mahdollisuuksia. Miten ilmaista kuvat, animaatiot, äänet, tekstit, toiminnallisuudet ja käyttöliittymä niin että kokonaisuus pysyy selkeänä. Ja miten muutkin pääset helposti näkemään tehdyn työn?

Ohjelmien valinta

Itse teen käsikirjoituksen ensimmäisen version aina tekstimuodossa ja toisen samantien kuvamuodossa. Kirjoituksessa on paras käyttää outliner-tyyppistä ohjelmaa, jossa voi rakentaa hierarkioita. Wordissakin on tämä ominaisuus mutta vanha More-ohjelma on tähän tarkoitukseen paljon sopivampi. Valtavaakin käsikirjoitusta voi käsitellä kuin mappia, avata ja sulkea ilman että kokonaisuus karkaa käsistä.

Nimensä mukaisesti käsikirjoitus mielletään nimenomaan kirjoitukseksi mutta kuvien merkitystä ei voi vähätellä. Me olemme yhä tottuneempia lukemaan kuvia ja yhä laiskempia tankkaamaan tekstejä. Mainonnan tutkijat kertovat kolmen lauseen olevan Internet-sivustojen tekstin enimmäismäärä suhteessa kuvaan! He ovat todennäköisesti oikeassa.

Kuvallisen ilmaisussa Photoshop on lyömätön. Nykyisin se toimii kuin kuin edellä mainitsemani More. Laaja verkkosivusto avautuu ja menee kasaan haitarimaisesti. Photoshopin puumaisessa rakenteessa pääsee helposti liikkumaan pääoksilta neulasiin ja takaisin. Niille, joilla ei ole käytössä kuva-arkistoa, on esim. Google-selaimen Images-osio loputon esimerkkikuvien aarreaitta - ja ilmainen, kunhan muistaa tekijänoikeudet lopullista työtä tehdessään. Digitaalikamera nopeuttaa työskentelyä suunnattomasti.

Kuvamateriaalin käytössä tyylitajun puute on vaarana sillä kuvan lukija on yhä armottomampi. Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. On siis oltava tarkkana millaista visuaalista maailmaa tarjoaa - silloinkin kun käsikirjoitus on tyly nippu A4-liuskoja. Jokainen kuva ja design vie mielikuvia omaan suuntaansa. Designia on Helveticalla kopiopaperille printattu World-dokumenttikin.

Kun työn alla on multimediakäsikirjoitus, kuvaesimerkit ja teksti riittävät alkuun. Jatkossa tarvitaan järeämpää kalustoa, eli jokin ohjelma, jolla kuvata interaktiivisuutta ja katsojan liikkumisen mahdollisuuksia. Tässä vaiheessa tarvitaan jo demo, joka voidaan toteuttaa esim.Powerpointilla, tai raskaammilla tuotantotyökaluilla, kuten Shockwavella, Directorilla tai Flashilla. Kullakin ohjelmalla on etunsa ja haittansa, joten taas kuullaan asiantuntijoita.

Alan asiantuntijatkin hallitsevat vain jonkin osa-alueen, joten on paras haastatella useampaa. Yritysten toimenkuvat pitävät tilanteen vakiona, samoin kuin nopeasti muuttuva tekniikka. Onneksi vauhti on hiljenemään päin! Sopivien teknikkojen löytyminen on kuitenkin vielä vaikeampaa kuin sopivien ohjelmien. Tekijöitä valitessa on paras katsoa työnäytteitä ja teettää koetyö- vaikkapa demo.

Kill the Darling

Demoa tehdessä käsikirjoitukseen muodostuu jo käytännön pakostakin omat osuutensa eri ammattikunnille. Tekstit on käännettävä ja oikoluettava, kuvat ja äänet valmistettava, videot kuvattava jne. Käsikirjoitus on ohjaajan tukena näissä moninaisissa tilanteissa ja säästää aikaa, vaivaa ja hermoja. Hyvä suunnittelu lyhentää kallista tuotantoaikaa. Demossa nähdään ensimmäistä kertaa kaikki elementit yhdessä. Teoksen heikkoudet paljastuvat ja karsinta ja tiivistys voi alkaa. Demo jää harvoin osaksi lopullista teosta.

Omissa tuotannoissani kaikista laajan teoksen pääosioista, (yleensä 10-14) tehdään demo. Niiden valmistuttua alkaa jännittävä vaihe. Pidän ensin luovan paussin näkemysten terävöittämiseksi ja sitten piinaan itseäni koeyleisöllä. Työstä karsitaan julmasti kaikki ylimääräinen, joka ei palvele sen ideaa ja yhtenäisyyttä. Jotkut osiot joudutaan aina tekemään uudestaan. Kutsun tätä Kill the Darlings-vaiheeksi. Rajaus on taideteoksen laatua - tyylisuunnasta riippumatta ja kun se on tehty, alkaa työ lopultakin valmistua.

Käsikirjoitusta ei enää kaivata kun teos on olemassa. Erityinen nautinto on katsella onnistuneen teoksen valmistuttua sen ensimmäisiä hahmotelmia. Tosin voi kulua vuosia ennenkuin tekijä kykenee tällaiseen nostalgiseen tunnelmointiin.

Marita Liulia
multimediaohjaaja
[www.medeia.com]