Emmauksen tiellä

Tuotantoryhmän t-paidan etumuksen alareunasta nousevat kengänjäljet kohti rinnan päällä komeilevaa elokuvan nimeä Emmauksen tiellä. Jäljet leikkaavat nimen sanojen välistä ja jatkavat matkaansa paljasjaloin varvasjälkinä ylös kaulukseen. Elokuva Emmauksen tiellä on kertomus kaupungistuneen aikamiespojan visiitistä kotitalollaan maaseudulla. Kotiraittinsa läpikuljettuaan ja entiset ystävänsä kohdattuaan hän jatkaa elonkulkuaan jälleen juurensa löytäneenä maalaispoikana.

Emmauksen tiellä on ensimmäisiä suomalaisia kokoillan elokuvia, joka on kuvattu DVCam-videotekniikalla ja filmikopio tehty digitaalisen siirron kautta. Uusi tuotantotapa toi mukanaan yllättävän paljon muutoksia työn suorittamiseen ja haasteita ammatillisiin osaamisvaatimuksiin.

"Kalusto vähenee, porukka lisääntyy" (tuottaja Kari Sara)

Suomen elokuvasäätiön tuotantoneuvoja Olli Soinio oli juuri aloittanut työnsä, kun Emmauksen tielle lähdettiin hankkimaan rahoitusta. Normaalisti tuottaja lähettää rahoittajalle nipun papereita, joissa elokuvan aihe ja tekotapa selvitetään. Tällä kertaa tuottaja Kari Sara lähestyi rahoittajaa ensi puhelinsoitolla:
"Tämä idea on hiukan hankala selvittää paperilla, joten sopiiko jos me tulemme ohjaajan kanssa esittelemään sen sinulle."

Tarina paperilla ja teknisen toteutuksen tiedot tuottajan päässä he menivät elokuvasäätiöön. Tuotantoneuvoja Soinio innostui aiheesta heti. Kuitenkin sen verran varovainen rahoittaja oli, että lupasi neuvotella elokuvateatterikopion rahoituksesta vasta, kun elokuvan raakaversio olisi näytetty säätiön ja levittäjän edustajille.

Elokuvan budjetoinnissa tuottaja ei voinut nojata pelkästään aikaisempaan ammattikokemukseensa, koska toteutusväline muuttui filmistä videoksi. Hän tiesi, minkä laatutasoista kalustoa tarvitaan ja osasi suuntaa-antavasti arvioida, mitä tällä tekniikalla toteutettu elokuva maksaisi. Videotekniikalla työskennellessä kalusto ja kuvausmateriaali ovat huomattavasti edullisempaa kuin 35 mm -filmitekniikalla, mutta esityskopion työstäminen videomateriaalista kestää kauemmin ja maksaa enemmän.

Ennakkosuunnittelussa tärkeäksi ja uudeksi työvaiheeksi nousi uuden tekniikan testaus. Täytyi saada varmuus, mitä mahdollisuuksia, rajoituksia ja vaatimuksia uusi tekniikka toisi tullessaan. Tuottaja joutui myös ratkaisemaan, mikä uudesta kalustosta oli mielekästä ostaa omaksi ja mikä vuokrata.
"Sonyn rantalelukamera ei ole järin kallis, mutta laitetekniikan kehittyessä se tulee olemaan väliinputoaja, joten sen me vuokrasimme. Perinteisen kaksiraita-Datin tilalle hankimme neliraitaimikseri Devan, jotta kuvauksissa äänitys olisi mahdollista. Useammalla ääniraidalla saadaan parempi lopputulos tiukassa aikataulussa."
Deva ostettiin, koska sillä on käyttöä tulevissakin tuotannoissa ja kun se ei ole yhtiön omassa käytössä, sitä voi vuokrata.

Tuottaja Kari Sara on työskennellyt saman ryhmän kanssa useissa tuotannoissa, joten hänellä oli jo olemassa tarvittava luottamus tekijöihin. "Itselleni tuntemattoman, vähäistä kokemusta omaavan ohjaajan tai kuvaajan kanssa en olisi tähän ryhtynyt. Uutta kokeillessa täytyy olla varmuus, että syntyy myös valmista."

Äkkiseltään voisi kuvitella, että kevyellä tekniikalla, nopeasti toteutettu kuvaus ei vaadi henkilökuntaa juuri kuvausryhmää ja näyttelijöitä enempää. "Väärin. Kalusto on vähentynyt, mutta henkilökuntaa tarvitaan enemmän" totesi Sara. Teknistä toteutusta tukeva tuotannollinen työ lisääntyi. Rytmin muutos tuotantotavassa aiheutti muutoksen myös henkilökunnan määrässä.

Tuottajan vastuulla on myös elokuvan markkinoinnin suunnittelu. Emmauksen tien kohdalla Sara päätti, ettei pr-tiedotusta kuvauksista tiedotusvälineille anneta.
"Näin lyhyessä kuvausajassa ei kaikkia halukkaita toimittajia kuvauspaikalle olisi voitu päästää, joten ei sitten ketään."
Tiiviissä aikataulussa toimittajien vierailut olisivat voinet häiritä myös työntekoa. Tiedotusvälineet ottivat päätöksen ymmärtäväisesti vastaan.

Työnantajana tuottaja odotti ryhmältä tarvittavaa valmistautumista ja perehtymistä uuteen tekniikkaan. Työntekijät odottivat tuottajan, työnantajan, antavan heille mahdollisuuden uusien työvälineiden haltuunottoon ja ymmärtävän satsauksen olevan edellytys hyvälle lopputulokselle. Yhteisymmärryksen vallitessa tarvittavat testit ja perehtyminen tekniikkaan toteutettiin ennakkosuunnittelun puitteissa. Kun tehdään pioneerityötä, ei saa säästää väärässä paikassa.

"Kuvaukset kolmessa tunnissa, kahden päivän karonkka päälle" (työryhmä)

Perinteisellä filmitekniikalla kuvattavan elokuvan valmistelut alkavat kuukausia ennen varsinaisia kuvauksia. Kuvausjakson kriittisiin kohtiin laaditaan ja valmistellaan varasuunnitelmat. Suunnitelmat ja aikataulut tiedotetaan kaikille hyvissä ajoin, jotta he voivat huomioida ne omissa valmisteluissaan. Ohjaaja keskustelee näyttelijöiden kanssa rooleista ja tavallisesti pidetään muutamia ns. lukuharjoituksia. Kuvauspaikalle lavasteisiin päästään näyttelijöiden kanssa harjoittelemaan yleensä vasta juuri ennen kuvan ottoa.

Elokuvan Emmauksen tiellä uuden tekniikan mahdollistama ilmaisu muutti myös tuotantohenkilökunnan ja taiteellisesti vastuullisten tekijöiden työnkaarta. Lyhyen valmistelujakson jälkeen työ jatkui kahdeksan päivää kestävällä kuvausten harjoittelulla. Sen aikana taiteellisten osa-alueiden ilmaisua hiottiin. Vasta harjoituksissa nähtiin myös, minkälaisia tuotannollisia järjestelyjä kuvaukset vaatisivat. Taiteellinen ja tuotannollinen suunnittelu ja toteutus etenivät harjoitusten kanssa samaa tahtia. Kaikki oli valmista vasta jakson kliimaksissa, kuvauspäivänä. Rytmitykseltään työtahti muistutti teatterin tekemistä.

Ensimmäisinä harjoituspäivinä näyttelijöiden tilalla olivat Lahden muotoiluinstituutin av-opiskelijat. He kävelivät kameralle esiintyjien liikkeet. Harjoituspäivien edetessä varsinaiset näyttelijät ottivat paikkansa ja toivat mukanaan tulkinnan. Koko elokuvan, kaikki sen kohtaukset näyteltiin/kuljettiin läpi jokaisena harjoituspäivänä. Emmauksen tiellä treenikuvattiin kahdeksan kertaa.

Varsinainen elokuvaus oli tarkoitus toteuttaa kolmessa tunnissa. Jotta järjestelyt olisivat sujuneet joustavasti ja juuri ajallaan, oli tuotannossa mukana ennen näkemätön määrä apulaisohjaajia. Apulaisohjaajien joukkoa johti kaksi pääapulaisohjaajaa. Toinen heistä, Satu Sadinkangas organisoi niiden apulaisohjaajien toimintaa, jotka valmistelivat kohtauksia kuvausryhmän edellä, juuri ennen kuvausta. Hän oli jakanut käsikirjoituksen kohtaukset eri vastuuhenkilöille ja aikatauluttanut heidän toimintansa kuvauspäivänä. Toinen apulaisohjaaja, Jukki Tuura valvoi ja organisoi tilannetta kuvauspaikalla. Hän liikkui kuvauksissa kuvausryhmän mukana. Kuvauspäivän tunnit oli suunniteltu minuutilleen. Jokaisen apulaisohjaajan tehtävänä oli organisoida tilanne omalla vastuu minuutillaan siten, että kaikilla, ohjaajalla, kuvausryhmällä, näyttelijöillä ja muulla työryhmällä, oli kaikki tarvittava käden ulottuvilla ja ettei tekemiseen kulunut yhtään enempää aikaa kuin kohtauksen esittäminen kesti. Kun kuvaus oli aloitettu, kameraa ei voinut pysäyttää sen vuoksi, että tarvittava ongenvapa noudettaisiin rekvisitöörin pakettiautosta. Ongen oli oltava oikealla puolella lammen rantaa, juuri oikealla paikallaan näkymättömissä siihen asti kunnes näyttelijä sitä tarvitsi.

Kuvauksiin varattiin kolme tuntia. Valmiin elokuvan pituus on 80 minuuttia. Erotusminuutit kuluivat siirtymisiin kuvauspaikalta toiselle. Vaikka matkat olivat lyhyitä, minuutteja kului ja bensaa paloi, koska ison työryhmän kuljetuksiin tarvittiin useita autoja.

"180 minuuttia takaperinkävelijän sambaa" (kuvaaja Kari Sohlberg)

Perinteisellä tuotantotavalla filmille kuvattu näytelmäelokuva pohjautuu tarkkaan ennakkosuunnitteluun. Jo tuotannon suunnitteluvaiheessa kuvaaja on piirtänyt storyboardin, kuvakäsikirjoituksen. Hän tutkii tarkkaan kuvauspaikat, jotta niissä toimisi valittu kuvaus- ja valaisukalusto. Elokuva kuvataan yksittäisinä kuvina, joista syntyy kohtaus ja kohtauksista muodostuu elokuva. Kuvaaja sommittelee, valaisee ja harjoittelee mahdolliset kameraliikkeet kuva kerrallaan. Karkeasti voidaan sanoa, että kuvaustilanteessa yhden kuvan valmistelu ja otto kestää noin puoli tuntia. Kohtaus katetaan yleensä useilla kuvilla. Kohtauksia ja kuvia ei tarvitse kuvata kronologisessa järjestyksessä, koska tarina kootaan lopulliseen muotoonsa vasta leikkausvaiheessa. Yhden työpäivän aikana valmista elokuvaa syntyy vain muutama minuutti. Suomessa pitkän elokuvan kuvauspäiviä on keskimäärin 35-40. Filmille kuvatessa kuvaaja voi vaikuttaa esityskopion laatuun jo kuvausvaiheessa eri keinoin.

Emmauksen tiellä kuvattiin kronologisessa järjestyksessä muutamassa tunnissa. Jokainen kohtaus kuvattiin yhdellä kuvalla. Elokuvan tapahtumat etenivät pitkin hiekkatietä ja kuvaaja käveli esiintyjien edellä takaperin.
"Kaksi viikkoa takaperin kävelyä on kuin unissakävelijän sambaa" sanoi kuvaaja Kari Sohlberg. "Perinteisellä filmitekniikalla yö ja päivä tehdään valoilla ja kuvakoot ovat sen kokoisia kuin kerronta vaatii. DVCam-tekniikalla ja tällä kerrontatavalla olimme olosuhteiden armoilla."

Nyt kuvaaja ja työryhmä alistuivat vallitseviin olosuhteisiin. Kuvia ei valaistu, kameran tekninen suorituskyky rajoitti esimerkiksi kuvakokojen valintaa. Paikoin kamera itse päätti missä piti skarp-alueensa. Emmauksen tiellä kuvaajan valinnaksi jäi, että hän otti huomioon välineen rajoitukset.
"Testit näyttivät, ettei videolle kuvatut laajat kuvat toimi filmikopiossa, joten emme voineet niitä käyttää. Esityskopion lopullinen ulkonäkö määräytyy digitaalisessa filmisiirrossa, mutta siellä ei enää ihmepelastuksiin ollut mahdollisuutta."

Emmauksen tiellä kuvaus vaikutti hyvin kurinalaiselta ja suunnitellulta. Näyttelijöiden ja kameran liikkeet olivat hyvin harjoiteltuja. Tekniikkaa ja tulosta oli tutkittu, huonot vaihtoehdot karsittu tai suunnitelmaa muutettu, mikäli tekniikka ei taipunut tekijöiden tahtoon. Elokuvasta tuli olosuhteisiin mukautettu, tarkan harkinnan lopputulos.

"Korkealaatuista kamaa kolmessa tunnissa" (ohjaaja Markku Pölönen)

Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Käsikirjoituksen henki vaati ilmaisukeinokseen tämän kamera- ja kuvaustekniikan. Videotekniikka rajoitti laajojen kuvien käyttöä ja joskus kamera etsi jääräpäisesti omat tarkennuskohtansa. Nämä tekniset rajoitteet työryhmä käänsi voitokseen. Näyttelijät esiintyivät usein lähi- tai jopa erikoislähikuvissa. Nämä kuvakoot toivat näyttelijäilmaisun esiin omalla tavallaan. Koivunlehti skarppina etualassa, näyttelijä utuisen pehmeänä takana muutettiin tunnelman luonniksi. Kun koko kohtaus katettiin yhdellä kuvalla saattoi ohjaajankin yllätykseksi joku ennalta arvaamaton roolihahmo nousta huomion keskipisteeksi. Kehä oli kiertynyt umpeen: tekniikka ja tekotapa vaikuttivat käsikirjoituksen muokkautumiseen.

Uusi tekniikka ja taltiointitapa vaati Emmauksen tien ohjaaja Markku Pölöseltä joustoa ja kykyä tehdä jatkuvasti uusia, luovia ratkaisuja. Tämän työtavan myötä hän ei voinut nojata tiukkaan ennakkosuunnitteluun.
"Kun varsinaiset näyttelijät tulivat mukaan harjoituksiin ja toivat mukanaan tulkinnan roolihenkilöistä ja esittämisen rytmin, tuotti sekin vielä uusia muutoksia. Tässä oli hylättävä visiot. Nyt tehtiin näyttelijävetoista elokuvaa" tiivisti Pölönen muutoksien vaikutuksen omaan työhönsä.

Kohtaus yhdellä kuvalla -ilmaisu vaati ohjaajalta kykyä päättää nopeasti otoksen sisäinen leikkaus: kuka näyttelijä liikkuu missäkin kohtaa kuva-alaa. Kuvaajalta tekotapa vaati hyvää sommittelukykyä. Jotta ohjaaja ja kuvaaja puhuisivat samoista asioista, täytyi heidän nähdä koko ajan liikkuvasta kuvasta sama näky. Sen vuoksi ohjaajalla oli langaton 3D-videonäyttö, silmälappuvideot, ja jotta hän kuulisi repliikit, hänellä oli kuulokkeet korvillaan. Kuvausryhmän keskeisin henkilö saattoi nyt istua yksin, outona ufona 40 metrin päässä kuvaustilanteesta. Hän oli kuitenkin entistä vahvemmin läsnä, tekninen tilpehööri oli vähentänyt kuvittelun tarvetta.

Elokuva kuvattiin kokonaisuudessaan jokaisena harjoituspäivänä. Ohjaaja saattoi tarkistaa omia ratkaisujaan nauhoilta työpäivien jälkeen.
"Tämä oli kuin olisi saanut raakaleikkauksen jälkeen tehdä merkittäviä muutoksia ja kuvauttaa elokuvan haluamiltaan osilta uusiksi" iloitsee Pölönen videotekniikan tuomasta uudesta mahdollisuudesta.

Digi tulee, ole valmis

Elokuva Emmauksen tiellä kuvattiin perjantaina 13. päivä. Koko harjoituksen kestänyt helle ja auringonpaiste ei hellittänyt kuvauspäiväksi. Toivekeli olisi ollut taivaan kattava tasainen pilvikerros. Kuumuus ja kova valo hidastivat kuvausta yhdellä tunnilla. Elokuva saatiin kasettiin neljässä tunnissa.
"Osasyynä hitauteemme saattoi olla, ettemme vielä tässä tuotannossa päässeet riittävästi irti taiteellisesta kunnianhimostamme" hymyilee ohjaaja.

Emmauksen tiellä olisi voitu toteuttaa perinteisellä filmikalustolla ja tuotantotavalla, ilmaisu silloin olisi kuitenkin ollut erilainen. Videotekniikka ei sinänsä pakota muutoksiin työtavoissa, mutta se mahdollistaa uudistuksia. Videotekniikka on filmikalustoa kevyempää, siksi se nopeuttaa tekemistä ja on kustannuksiltaan edullisempaa. Videolta siirretty esityskopio ei vielä yllä elokuvateatterissa samaan laatuun kuin alun perin filmille kuvattu. Digitaalinen kuvanjälkikäsittely kehittyy koko ajan, mutta maksaa vielä paljon.

Elokuva Emmauksen tiellä on uraauurtava tuotanto. Tv-yhtiöiden digikanavat lisäävät ohjelma-aikaa. Tarvitaan nopeasti toteutettavaa, korkealaatuista ja kohtuuhintaista tuotantoa. Tämän kaltaisella videotekniikalla sitä voidaan tehdä.

© Jolle Onnismaa / Fennada-Filmi Oy

Julkaistu: Lehtiset 3/2001 [set.kaapeli.fi/lehtiset.htm]